Työrauhaa luokkahuoneeseen: 5,4,3,2,1

Kirjoitin viikko sitten aiheesta opettaja vastaan oppilaat -kilpailu työrauhan välineenä. Mainitsin silloin, että käytän viiteen laskemista yhtenä osana kilpailua.

Eli kun tullaan luokkaan tai kun luokassa on hälinää ja minun pitää syystä tai toisesta saada huomio itseeni, nostan käden ylös ja lasken viidestä alaspäin joko yhteen tai nollaan.

Oppilaille pitää olla selvää, mitä ykkösellä/nollalla tapahtuu. Siksi ohjeet olivat meillä seinällä niin kauan kuin taidot automatisoituivat. Jo se pelkästään, että oppilas ei tiedä, mitä häneltä odotetaan, aiheuttaa levottomuutta. On myös niitä, jotka eivät vaan yksinkertaisesti muista, mitä piti tehdä.

Ohjeet laskettaessa luokkaan tullessa:
1. Tyhjennä pulpetin päällinen.
2. Nouse ylös.
3. Ole hiljaa.
Tällä tavalla olemme päässeet aloittamaan oppitunnit ajoissa.

Ohjeet laskettaessa kesken tunnin:
1. Ole hiljaa.
2. Lopeta tekeminen.
3. Kuuntele (katso opettajaan päin).
Kun lasken kesken tunnin, niin suurin osa ei monesti kuule, mitä sanon. Meillä ne, jotka kuulevat, informoivat kyllä muita.

Olen käyttänyt myös variaatioita, joissa annan numeroiden väliin ohjeen. Esimerkiksi. 5, 4, go to your own place (mene omalle paikalle) tai (have your math notebook out (pidä matikan vihko esillä). Saattaa myös olla, että sanon väliin esimerkiksi, että “No need to run” eli että ei tarvitse juosta. Turvallisuus on tärkeintä.

Joskus taas huomaan, että oppilaani eivät kerkeä tekemään kaikkea ajassa viidestä ykköseen. Silloin lisään loppupäähän murtolukuja: 1/2, 1/4, 1/8 jne.

Taas kerran: simppeliä, mutta tehokasta.

Hymyn voima

Eilen sain kunnian emännöidä Akaasta Espooseen asti minun opetustani katsomaan tullutta bussilastillista opettajia. Sain paljon hyvää palautetta.

Eräs palaute jäi erityisesti mieleen. Yksi opettajista oli kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ojensin oppilaita, jotka eivät pysyneet hiljaa. Kun toruin oppilasta ja hän hiljeni, hymyilin oppilaalle. Opettaja oli otettu siitä, kuinka annoin oppilaalle positiivisen palautteen (hymyn) saman tien.

Tämä oli todella tärkeä palaute, koska hymy ei ollut tietoinen.

Joskus koen harmitusta siitä, että joudun ojentamaan oppilaita tilanteessa, jossa on hyvä flow päällä ja tunnelma katossa. Tämä palaute toi kuitenkin mieleeni sen, että positiivisen pedagogiikan ja positiivisen harjoittaminen säännöllisesti sisäistyy pakostakin.
Minulla on valinta tänäänkin sen suhteen, mitä itsessäni ruokin: positiivista vai negatiivista. Se, mitä ruokin, vahvistuu <3

Työrauhaa luokkahuoneeseen: ope vastaan oppilaat

Tänä vuonna olen saanut itselleni uuden luokan. Kyseessä on 26 oppilaan suhteellisen nopsajalkainen joukko. Kun kerroin kollegoilleni, minkä luokan otan tälle vuodelle, päällimmäisenä keskusteluun nousi luokan työrauhahaasteet. Asiat tulisivat siis muuttumaan. Olin tottunut edellisen porukkasi kanssa siihen, että luokassa oli aina työrauha ja homma pelasi – silloinkin, kun en ollut kyttäämässä. Nyt minun piti ottaa kaikki langat tiukasti käsiin. Jännitti, kuinka pärjään uuden roolin kanssa. En halunnut olla sellainen opettaja, joka nalkuttaa ja huutaa päivät pitkät pää punaisena.

Olin käynyt haastattelemassa tulevan luokkani keväällä. Yli puolet heistä koki, että luokan hälyisyys oli heille oppimisen esteenä. No, eikun hihoja käärimään ja kohti uusia haasteita.

Ensimmäinen askel kohti rauhaa oli vanha kunnon ope vastaan oppilaat -peli. Homma meni näin:

  • jokaisella tunnilla oli yksi piste jaossa
  • jos joku höpöttää kaverille laita merkintä taululle (vaikka viiva)
  • jos höpöttää vielä x määrän uudestaan, luokka menettää pisteen ja minä saan pisteen (sopikaa yhdessä, mikä määrä on tuo x)
  • oppilaille ensimmäinen taso 10p, toinen 15p ja kolmas 20p
  • jokaisen tason palkintona oli retki. Olin varannut retket, mutta sanoin, että ilman pisteitä ei tule retkiä. Oppilaat pääsivät lopulta Ateneumiin, Villa Elfvikin luontokouluun ja School Action Dayhin.

Nyt ope vastaan oppilaat liittyy englannin puhumiseen luokassa. Minulla on siis kaksikielinen luokka ja yritän kitkeä suomen puhumista pois. Ollaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minä johdan. Sovittiin, että jos minä voitan, oppilaat hoitavat päivän ajan opetuksen ja minä saan laiskotella. Tämä ehdotus tuli siis oppilailta ja on huumorimielessä keksitty. Kertaakaan en ole voittanut.

Aineenopettajana olen käyttänyt tätä niin, että kun lasken viiteen jos ei ole hiljaista, minä saan pisteen ja jos on hiljaista, oppilaat saa pisteen. Yhdellä tunnilla on siis useita pisteitä jaossa. Viisi minuuttia ennen loppua katsotaan, saavatko oppilaat valita esim. Go Noodlesta jonkun kivan aktiviteetin tai videon katsottavaksi vai päätänkö minä, mitä tehdään. Silloin yleensä opiskellaan loppuun asti.

Helppo, mutta toimiva keino työrauhan saamiseksi!

Niin ja kannattaa laittaa ohjeet selkeästi näkyviin, niin oppilaat muistavat, mitä heiltä odotetaan.

Näin aivot oppivat

Olen seurannut jo jonkin aikaa aivotutkija Minna Huotilaisen haastatteluja ja kirjoituksia netissä. Huotilainen on siis kasvatustieteen professori Helsingin yliopistosta. Tutkimusmenetelmänä hänellä on aivotutkimus. Huotilaisella on kyky sanoittaa monimutkaisia asioita kansantajuisesti niin, että kaikkien on mahdollista ymmärtää, mistä on kysymys. Aivotiede on mielestäni todella mielenkiintoista ja se liittyy olennaisesti yhteen mindfulnessin kanssa.

Olin siis kovin täpinöissäni ja odotukset olivat korkealla, kun sain käteeni tämän oppimiseen ja aivotukimukseen liittyvän kirjan. Kun avasin teoksen ja katsoin sisällysluetteloa, meinasi tulla hiki. Kappaleiden otsikot ovat todella pitkiä. Toki sillä tapaa tietää paremmin, että mitä kukin tekstin osio pitää sisällään. Ensivaikutelma kirjasta oli siis sekava. SE kuitenkin hälveni kirjaa luettaessa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan:
1. Oppimisen työkaluja: muisti, tarkkaavaisuus, motivaatio, liikunta nukkuminen ja suoliston merkitys
2. Oppia ikä kaikki: oppiminen vauvasta vaariin
3. Oppimisen alueita: oppiminen ainealueittain: Lukeminen, matematiikka, musiikki, kielet, taito- ja taideaineet
Lopussa on vielä koontina pohdittu sitä, miten oppimisen aivotutkimusta pitäisi käyttää. Kirjan päättää laaja lähdeluettelo, joka on jaoteltu aihealueittain.

Jokainen isompi teema alkaa siihen liittyvällä tutkimuksella. Tutkimus on johdanto aiheeseen.

Kirjassa on paljon sellaista asiaa, joka on tullut vastaan jo aiemminkin. Koko oppimisen lähtökohtana se, että oppiminen tarkoittaa aina aivojen rakenteellista muutosta

Tapojen automatisoituminen on todella tärkeää. Se oli itselleni uutta, että automatisoitunutta tapaa ei voi oppia pois. Sen sijaan sitä voi muokata tai vaihtoehtoisesti tilalle voi oppia jotain uutta. Tämä on tärkeää tietoa itseänikin ajatellen. Kun huomaan sellaisia tapoja, joista haluan eroon, ei auta yrittää vältellä niitä. Ennemminkin kannattaa miettiä, mikä voisi olla uusi tapa tai toimintamalli. Tämä on kiinnostavaa koulumaailmaan vietynä. Monesti tulee vain kiellettyä asioita ilman uusien tapojen esittelyä.

Kiinnostavaa oli se, että nykytiedon mukaan aivot eivät vain reagoi ärsykkeisiin, vaan myös ennakoivat sitä, mitä tulee tapahtumaan. On kyse esitietoisesta oppimisesta. Kykymme ennakoida kaikenlaisia tilanteita: mallintaa tulevaa ja suunnitella mahdollisia toimintamalleja, vaikuttaa kaikkeen havainnointiin.

En ollut tiennyt, että tulen keksimisellä on ollut niin suuri vaikutus ihmisen aivoihin. Ihmisen käyttämästä energiasta noin 1/4 menee aivojen toiminnan ylläpitoon. Kun ihminen keksi tulen, hän alkoi kypsentää ruokaa. Kypsä ruoka imeytyy paremmin kuin raakaravinto. Näin ihmisen aivojen kehittyminen nykyiselle tasolle on mahdollistunut. Aivojen käyttämää tilaa ei voi lisätä. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota, siihen, mitä pääkopan sisällä on. Mitä aivojen yhteyksiä vahvistaa.

Koko kirjan kiinnostavin osuus minulle oli muistia, tarkkaavaisuutta ja motivaatiota tarkasteleva osio. Siinä oli monta hyvää muistutusta sekä uusia oivalluksia. Oppimisen motivaatio on synnynnäistä, kiitos dopamiinin. Kiinnostavaa on myös, että ulkoinen motivaatio heikentää sisäistä motivaatiota. Tämä laittaa kaikenlaiset tarrat, arvosanat ja muut palkinnot ihan uuteen valoon. Se, että oppilaalla on oppimisessa hallinnan tunne, etenemisen mahdollisuus sekä että opittava asia on yhteydessä oppilaan elämään, lisää sisäistä motivaatiota.

Omaan käyttöön tulee myös muistutus siitä, kuinka liikunta tehostaa oppimista. Liikkuminen auttaa oppilasta muistamaan sen hetkisen opittavan asian paremmin, kasvattaa muistikapasiteettia, auttaa keskittymään, ehkäisee masennusta ja näin se tekee kaiken tulevan oppimisen helpommaksi.

Tämä kirja on sellainen teos, joka kannattaa hankkia itselleen. Silloin sitä voi käyttää käsikirjana. Huotilaisen mukaan kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei yleistä asioita liikaa. Tosielämä ja arki on hyvin monimuotoista ja oppiminen monien asioiden summa.

Kun kirjan on lukenut, osaa arvostaa sisällysluettelon otsikoiden perinpohjaisuutta. On helppo löytää tekstit, jotka palaavat mieleen.

Suosittelen kirjaa kaikille lasten kanssa tekemisissä oleville. Siitä on varmasti hyötyä sekä vanhemmille, opettajille ja muille lapsen lähiryhmille.

Oppilaiden haastattelu: mindfulness ja sen hyödyt

Ohessa video, jossa nyt jo seitsemännen luokan oppilaat kertovat mindfulness-harjoitteiden tekemisestä. Kyseessä on siis luokka, jolle toin tunne-, tietoisuus ja vahvuustaitoja aina ykkösluokalta lähtien.

Näitä nuoria kun katselee ja kuuntelee, niin tietää tehneensä merkityksellistä työtä.

Kevään viimeisten viikkojen positiivisuusfestarit

Luokassani alkoi menneellä viikolla positiivisuusfestarit. Olemme kulkeneet kuusi vuotta yhteistä matkaa ja olemme hitsautuneet tiiviiksi yhteisöksi. Minä ja 19 mussukkaani. Olen opettanut  tälle porukalle tunne- ja tietoisuustaitoja sekä vahvuuspedagogiikkaa koko heidän koulutaipaleensa ajan. On valtavan palkitsevaa nähdä oman työnsä hedelmät. Vaikka teinien maailmaan kuuluu enenevässä määrin draamaa, on ilo nähdä, kuinka hyvin oppilaat osaavat sanoittaa kokemustaan ja toimia tilanteissa rauhallisesti ja järkevästi. Mindfulness-opit tulevat hyvin arjen tilanteisiin.

Nyt kun aikaa on vain vähän, haluan tehdä vielä syväsukelluksen positiivisen pedagogiikan maailmaan. Syntyi idea vahvuusfestareista, joihin valmista materiaalia löytyy täältä Positiivisen CVn sivuilta. Kiitos Kaisa Vuorisen todella inspiroivan koulutuksen, sain vinkin näistä materiaaleista. Tässä juttuja, joita olen suunnitellut. Osa ideoista on tuolta sivulta ja osa jostain matkan varrelta. Fokuksessa on positiivisuus kaikilta kanteilta.

  1. Mindfulness-tuokiot tuntien alussa. Mindfulness, kokemuksen tiedostaminen ja havainnointi uteliaalla ja ystävällisellä asenteella on kaiken lähtökohta eli perusta, jolle kaikki muu rakentuu. Kehon, mielen, tunteiden havainnointia hengityksen ja eri aistien kautta. Muistutus siitä kaikesta harjoituksesta, mitä olemme tehneet.
  2. Vahvuusbongauspuu. Luokan seinällä on puunrunko, jonka oksille oppilaat kiinnittävät postit-lapuilla bongaamiaan vahvuuksia ja hyviä tekoja.
  3. Vahvuusdiplomit. Mightifier-appin sivuilta voi printata valmiit diplomit. Jaoin oppilaille listan, johon he listaavat jokaisen muun oppilaan mielestään tärkeimmän vahvuuden. Diplomit tulevat tämän ja oman oppilaantuntemukseni kautta.
  4. Positiivinen CV. Ohje löytyy edellä mainitulta nettisivulta. Oppilaat tekevät tämän itse. Tämä ja diplomi jaetaan todistuksen kanssa.
  5. Vanhempien bongaamat vahvuudet ja ylpeydenaiheet. Osallistan varmaankin jollain tapaa myös vanhemmat. Ehkä he saavat kirjoittaa lapselleen kirjeen.
  6. Positiivisuusrinki. Yksi kerrallaan ringin keskelle. Muut kirjoittavat ko. henkilöstä kivoja asioita ja muistoja paperilapulle parin minuutin ajan. Keskelläolija saa laput itselleen.
  7. Hyvän jakaminen opettajille. Laitetaan luokkaan lappu jokaista tuttua opettajaa kohden. Oppilaat kirjoittavat jotain positiivista ko. opettajalle.
  8. Valokuvien ja videoiden katselua. Olen valokuvaajana kuvannut kaikki erityistapahtumat ja retket. Niitä katsomme jossain kohtaa. Myös videoita on paljon. Olen laittanut vähän kuin teaserina viimeisen kuukauden ajan tietokoneeni taustakuvaksi noiden rekirn ryhmäkuvia.
  9. Vahvuuslasit. Näiden askarteluohje löytyy myös PCVn sivuilta. Näiden avulla on hyvä bongata omai ja muiden vahvuuksia.
  10. Paljon halauksia, hymyä ja huomiointia <3

PS. Onneksi ympäristöopin ja historian kirjat on käyty loppuun. Aikaa riittää 😉

Tunnetaidot opetustyössä -Opas haastaviin tilanteisiin

Tutustuin tässä taannoin tähän PS-kustannuksen julkaisemaan ja Anuliisa Lahtisen sekä Jarkko Rantasen kirjoittamaan kirjaan. Alkuun voin sanoa, että vaikka kirjassa on lähes parisataa sivua, on se nopealukuinen. Lisäksi teksti on aseteltu niin, että kirjaa on helppo lukea. Helppous ja miellyttävyys – siinä heti kaksi ominaisuutta, miksi voin suositella tätä kirjaa.

Mielestäni kirjasta saa hyvän käsityksen siitä, mistä tunnetaidoissa on kysymys. Tässä on siis hyvä peruspaketti. Lahtinen on luokanopettaja ja Rantanen mm. psykologi ja tunnetaitovalmentaja. Kirja ohjaa opettajaa arvostavaan kohtaamiseen ympäristössä, joka on täynnä tunteita, eli siis koulussa. Kiinnostava pointti on, että tunneilmastolla on melkein yhtä iso vaikutus oppimituloksiin kuin kyvyillä ja lahjakkuustekijöillä. Pistää miettimään.

Tunnetaidot ovat kykyä säädellä tunteita: tunnistaa ja ymmärtää niitä sekä itsessä että muissa. Kirjan ajatuksena on ohjata opettajaa näkemään tunteet ja tarpeet käyttäytymisen takana. Jos emme havainnoi ja tunne omia ja muiden tunteita, sitä enemmän toimimme automaattiohjauksella. Tunteiden tunnistamiseksi kirjassa on tunnelista.

Nostan tässä esille muutaman itseäni puhutelleen pointin esille. Ensinnäkin on kiinnostavaa, että kun ihminen on voimakkaiden tunteiden vallassa, aivoihin ei kulkeudu yhtä paljon happea kuin normaalisti. Tämän vuoksi järkiajatteluun keskittynyt aivojen osa,  prefrontaalinen korteksi, jää vähälle hapelle. Ihminen ei siis vaan pysty ajattelemaan järkevästi. Rakastan tällaisia pieniä aivotiedefaktoja.

Itse en selvittele oppilaiden tai oikeastaan kenenkään kanssa asioita silloin, kun olen kiihtynyt. Jos niin on pakko tehdä, hidastan tietoisesti puhetta ja uloshengitystä.

Toinen hyvä pointti on syväkuuntelu. Kuunnellaan sekä korvilla että keholla. Virittäydytään aidosti tilanteeseen.

Kolmanneksi kirjassa puhuttiin siitä, kuinka tärkeää on tunnistaa tarpeet tunteiden takana. Tässä esiteltyjä tarpeita ovat tarve olla kiinnostava, tarve tulla ymmärretyksi, tarve olla arvostettu, tarve tulla reilusti kohdelluksi, tarve edistyä, tarve tehdä merkityksellisiä asioita sekä hallinnan tarve. Tunteisiin voi vaikuttaa näiden tarpeiden tunnistamisen kautta. Tarpeita voi esimerkiksi sanoittaa hankalassa tilanteessa.

Kirjassa esitellään opettajan tärkeimpiä tunnetaitoja. Näistä esimerkkinä ns. miinanraivaus, jossa hankalat asiat ja tunteet otetaan käsittelyyn heti alkuun. Ennakoidaan siis tulevat haasteet. Kustakin tekniikasta on kirjassa esimerkkejä. Pidin myös syväkiitoksen ja armottoman arvostamisen menetelmistä, joissa huomio siirretään hyvään. Avuksi kirjassa on listoja, joista voi poimia asioita, jos tuntuu, ettei keksi itse mitään positiivista joistain oppilaista.

Itse käytän työssäni ja muussa elämässä aika paljon tuota armotonta arvostamista ja sen yhteydessä syväkiitosta. Sanon toisille mitä heissä arvostan ja muistan kiittää. Toki sitä voisi tehdä useamminkin. On hyvä testata, mitä luokalle tapahtuu, kun heitä kehuu. Menneellä viikolla oli nopsajalka-kakkosten tunti ja luokan työrauha oli ajoittain aivan ihmeellisen hyvä. Syynä siihen oli, että heti kun tuli hetken työrauha, kehuin heidän työskentelytaitojaan kertomalla, kuinka ylpeä heistä olen.

Kirjan lopussa tunnetaidot viedään haastaviin tilanteisiin. Puhutaan mm. luokan huonoon ilmapiiriin vaikuttamisesta, hankalan asian juttelemisesta huoltajien kanssa, Wilma-viestinnästä ja tärkeimpänä opettajan omasta jaksamisesta.

Kuten alkuun sanoin, suosittelen kirjaa kaikille tunnetaidoista kiinnostuneille ja varsinkin vasta-alkajille. Meille konkareille olisin kaivannut ehkä hieman haastavampia tilanteita koulun arjesta. En tainnut saada vieläkään vastausta siihen, millä häätää vastaanpullisteleva yläkoulun teinijoukko sukkelaan alakoulun sohvilta vetelehtimästä. Mutta ehkä taikatemppuja ei ole. Sen kerran kun he eivät minua totelleet, istuin siihen sitten heidän kanssaan kuuntelemaan niitä tarpeita. Baby steps.

Nelosluokkalaisten ajatuksia mindfulnessista ja toisten auttamisesta

Ohessa uudelleneditoituja videoita parin vuoden takaa. Videot julkaistiin alunperin HundrED-hankkeen tiimoilta. Toisessa videossa keskitytään mindfulnessin tärkeään ulottuvuuteen, eli siihen , että sitä tehdään kaikkien ihmisten hyväksi, eikä vain itsen hyväksi. Tavoitteena on myös ystävällisyys kaikkia kohtaan.

Haastatteluja mindfulness-aiheesta
Random Acts of Kindness / Ystävällisiä tekoja

Tunnetaitoja ykkösille: Jukka-Hukka osa 4

Tällä kertaa Jukka-Hukka -tunnin aiheena oli kirja Jukka-Hukka ja Iso Hukka – Menetyksestä ja surusta selviäminen. Tavoitteena oli puhua vaikeista asioista: kuolemasta ja muista menettämisen muodoista. Lisäksi tavoitteena oli normalisoida menettämisestä puhumista.

Aloitimme tunnin miettimällä, mitä kaikkea voi menettää. Alkuun oppilaat luettelivat esineitä: puhelin, palapeli, bussikortti, auto ja muuttaessa uuteen paikkaan voi muuttaa talon. Pikkuhiljaa pääsimme syvemmälle. Voi menettää halun, jos vaikka ei huvita tehdä jotain. Voi menettää lemmikin tai ihmisen, jos toinen kuolee.

Siirryimme sitten erittelemään tunteita. Tässä oli apuna Jukka Hukan tunnekortit. Voit tuntea yksinäisyyttä, jos perheessä on avioero ja ei näe enää toista vanhempaa niin usein. Joutuu kenties olemaan enemmän aikaa yksin. Tunnetaan surua ja joskus pelkoa. Tästä esimerkkinä oli, että jos saa jotain hienoa ja arvokasta, niin voi pelätä, että menettää sen. Voi tuntea huolta siitä, että voiko toinen hyvin. Tämä oli myös viittaus avioerotilanteeseen. Lisäksi koko menettämisen tilanne voi tuntua epäreilulta. Tässä kohtaa yksi oppilas toi esille, että rakkaus ei kuitenkaan lopu ikinä. Isi ja äiti eivät välttämättä enää rakasta toisiaan samalla tavalla, mutta he kuitenkin rakastavat lapsia.

Sitten tutkimme kehossa tuntuvia aistimuksia. Tässä kohtaa oppilaat laittavat sina silmät kiinni. On helpompi keskittyä. Menettämiseen liittyvät tunteet tuntuvat masussa kipuna. Ne ovat kuin sisällä olevaa pumpulia, joka kasvaa. Voi tuntua siltä, että joku työntää selästä.

No mitä sitten voi tehdä, jos menettää jotain?

Joku toi esille sen, että kun ihminen kuolee, hänestä tulee enkeli. Kerroin, että jotkut myös uskovat, että kun kuollaan, päästään taivaaseen. Sanoin, että kaikki eivät kuitenkaan usko niin. Jätin aiheen tällä kertaa tähän.

Puhuimme kuitenkin vielä siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun ihminen kuolee. Oppilaat tiesivät hautaamisesta. Osattiin kertoa, että kun elävä olento kuolee, niin veri ei enää virtaa ja sydän ei lyö. Myös hengittäminen loppuu.

Olen todella vaikuttunut siitä, kuinka luovasti oppilaat keksivät vastauksia. Todellakin sellaisia oivalluksia, joita en olisi itse osannut odottaa etukäteen. Opettajan onkin todella tärkeää luoda sellainen ilmapiiri, jossa ei ole oikeita vastauksia ja jossa kaikki uskaltavat sanoa oman kantansa.

Koin, että lopputuntiin oli hyvä saada hieman kevennystä. Kerroin oppilaille siitä, kuinka meidän on tärkeä muistaa ilolla kaikkea sitä, mitä meillä on elämässä. Tätä on kiitollisuus. Pyysin oppilaita kirjoittamaan ylös niin monta kiitollisuuden aihetta kuin he keksivät. Ohessa oppilaiden vastauksia.