Toipuminen näkyy eettisenä toimintana

Eettisyys on yksi toipumisen ja tunne-elämän raittiuden tärkeimmistä kulmakivistä.

Omalla toipumisen tielläni olen jatkuvasti vuoropuhelussa sen kanssa, onko toimintani eettistä. Jos hyvinvointini junnaa paikoillaan ja en pääse eteenpäin tai jos en osaa olla ystävällinen itselleni tai muille, on syy todennäköisesti siinä, että toimin epäeettisesti jollain elämäni osa-alueella.

Mitä eettisyys tarkoittaa minulle?

Eettisyys on minulle sitä, että pyrin kaikessa toiminnassani ja ajattelussani tiettyihin periaatteisiin ja arvoihin, jotka liittyvät hyvään elämään. Näitä arvoja ovat erityisesti ystävällisyys, rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja anteliaisuus.

Kun käytin päihteitä, ja riippuvuus minussa teki suurimman osan päätöksistä, elämäni oli aika pitkälti selviytymistä. Olin maailman keskipiste, valehtelin itselleni ja muille ja käytin muita hyväkseni. Vain omalla hyvinvoinnillani oli merkitystä.

Aitoon toipumiseen ja tunne-elämän raittiuteen päästäkseni minulle piti tulla halu luopua näistä vanhoista ajatus- ja toimintamalleista. Epäeettisyys ruokkii riippuvuuksia. Sen kyljessä kulkevat hyvinvoinnin ja kasvun pahimmat viholliset: ahneus, viha ja välinpitämättömyys.

Eettisyys taas näkyy parhaimmillaan ystävällisinä ja anteliaina tekoina sekä rehellisyytenä itseä ja muita kohtaan. Se ei välttämättä ole aina se helpoin tapa toimia, koska monesti toimin vanhoja ja syvään juurtuneita ehdollistumia vastaan.

Eettisyyden hyödyt toipumisessa

Monessa riippuvuuksista toipumisen ohjelmassa puhutaan rehellisestä ja moraalisesta itsetutkiskelusta. Vanhojen asioiden kaivaminen ja selvittäminen on tärkeää, mutta sanoisin, että se, millä tavalla toimin tästä hetkestä eteenpäin, on yhtä lailla tärkeää. En voi muuttaa menneisyyden asioita, mutta voin muuttaa sitä, kuinka toimin tässä hetkessä. Ja tässä. Ja tässä. Jokainen hetki on mahdollisuus valita.

Toisin sanoen eettisesti toimiessani otan vastuun omasta elämästäni. Olen valmis kohtaamaan elämäni aiempien valintojen seuraukset. Haluan työskennellä tietoisesti sitä kohti, että toimisin tulevaisuudessa taitavammin. Kun toimin taitamattomasti, olen valmis pyytämään anteeksi ja hyvittämään aiheuttamani vahingon.

Toipumiseni alkuvaiheessa eettisellä toiminnalla oli erityinen merkitys. Se loi luottamusta niihin läheisiini, joita olin kohdellut väärin ja joille olin valehdellut.

Eettisen toiminnan ja ajattelun vuoksi, minun ei tarvitse enää miettiä öisin, miten selviän valheiden verkosta tai pelätä sitä, että paljastun tai jään kiinni.

Sen sijaan kuljen kohti aitoa vapautta, jonka ilahduttavana sivutuotteena maailma ja kohtaamani ihmiset näyttävät paljon positiivisemmilta kuin aiemmin. Myös minuun suhtaudutaan ystävällisemmin. Siinä on eettisyyden taika.

Mitä eettisyys merkitsee sinulle toipumisen näkökulmasta?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top