positiivinen psykologia

13.7.2023 oli se maaginen päivä, jolloin sain 20 vuotta raittiutta. Minulle sanottiin silloin, kun olin toipumisen tien alussa, että elämäni tulee olemaan ja villeimpien unelmieni tuolla puolen. Se on totta. Jos minä olisin saanut silloin ja suunnitellaan ja päättää raittiuteni suunnan ja missä olisin kahdenkymmenen vuoden päästä, uskon että paljon olisi jäänyt kokematta. Päällimmäisenä tunteena

20 vuotta raittiutta! Read More »

Koulut loppuivat jo lähes pari viikkoa sitten. Omat työni eivät suinkaan loppuneet siihen, että saattelin omat kakkosluokkalaiseni (ja entiset oppilaani kasilla) kesälaitumille. Nyt hommat on tehty ja minulla on aikaa pysähtyä kirjoittamaan ja sanoittamaan tätä tärkeää aihetta. Paljon on nimittäin mielessä pyörinyt. Koulun tai luokkatason päättäneille nuorille on jaettu elämänohjeita pääasiassa liittyen arvosanoihin. On todettu,

Elämänohjeita vastavalmistuneille nuorille Read More »

Olen käynyt elämässäni läpi paljon haasteita ja vaikeita asioita, kuten kaikki meistä. Joskus on tuntunut siltä, ettei tunteiden ja ajatusten musertavuuden takana ole minkäänlaista valoa tai toivoa paremmasta. Nämä epämukavat asiat unohtuvat monesti, kun arki alkaa taas rullaamaan. Ja hyvä niin. Ei ole hyväksi pyöritellä mielessään menneisyyden kauhukuvia jatkuvasti. Voin kuitenkin palata niihin, kun asiat

Myötätuntoa haastavina aikoina Read More »

Oletko kiinnostunut positiivisesta pedagogiikasta ja hyvinvointitaitojen viemisestä kouluun? Haluaisitko vanhempana enemmän positiiviseen psykologiaan pohjautuvia toimintamalleja suhteessa omiin lapsiisi? Oletko koulunjohtaja, joka hakee uutta suuntaa koko kouluyhteisölle? Teitkö töitä koulussa yksilö tapaamisissa ja haluaisit laajentaa osaamistasi positiivisen pedagogiikan suuntaan? Jos vastasit johonkin näistä kysymyksistä myöntävästi, niin nyt kannattaa lopettaa etsiminen. Voin nimittäin suositella sinulle sellaista koulutusta,

Vuoden matka positiivisen pedagogiikan äärelle Read More »

Mahtava mieli on PS-kustannuksen kustantama kirjasarja. Kyseessä on sarja tehtäväkirjoja. Opettajan tietopalvelun mukaan ne ”tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden tutkia, ilmaista ja selittää huoliaan ja keskustella niistä kanssasi. Hauskat väritys-, piirros- ja kirjoitustehtävät parantavat tunteiden ymmärtämistä ja rohkaisevat myönteiseen ajatteluun. Tehtäväkirja on mainio tapa saada kouluikäiset ajattelemaan tunteitaan ja puhumaan niistä asioista, jotka heitä vaivaavat.

Mahtava mieli -kirjasarja: kirja-arvio Read More »

Tunne- ja tietoisuustaitotuokio kakkosluokkalaisten kanssa Tämä harjoitus sopii kaikille peruskoulun oppilaille. Kakkosen Seikkailujen lukukirjassa oli aiheena H.C. Andersen. Hän on kirjoittanut mm. sadun Rumasta Ankanpoikasesta. Tässä oli hyvä aasinsilta liittää äidinkielen tunnille tunne- ja tietoisuustaitoja. Teimme Ruma Ankanpoikanen-harjoituksen lyhyessä muodossa kakkosluokkalaisten kanssa. Aikaa meni 15 minuuttia. Jätimme pois vahvuuskujan ja kysyin vain, että millä tavalla

Ruma Ankanpoikanen Read More »

Kirjoitin viikko sitten aiheesta opettaja vastaan oppilaat -kilpailu työrauhan välineenä. Mainitsin silloin, että käytän viiteen laskemista yhtenä osana kilpailua. Eli kun tullaan luokkaan tai kun luokassa on hälinää ja minun pitää syystä tai toisesta saada huomio itseeni, nostan käden ylös ja lasken viidestä alaspäin joko yhteen tai nollaan. Oppilaille pitää olla selvää, mitä ykkösellä/nollalla tapahtuu.

Työrauhaa luokkahuoneeseen: 5,4,3,2,1 Read More »

Eilen sain kunnian emännöidä Akaasta Espooseen asti minun opetustani katsomaan tullutta bussilastillista opettajia. Sain paljon hyvää palautetta. Eräs palaute jäi erityisesti mieleen. Yksi opettajista oli kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ojensin oppilaita, jotka eivät pysyneet hiljaa. Kun toruin oppilasta ja hän hiljeni, hymyilin oppilaalle. Opettaja oli otettu siitä, kuinka annoin oppilaalle positiivisen palautteen (hymyn) saman tien.

Hymyn voima Read More »

Tänä vuonna olen saanut itselleni uuden luokan. Kyseessä on 26 oppilaan suhteellisen nopsajalkainen joukko. Kun kerroin kollegoilleni, minkä luokan otan tälle vuodelle, päällimmäisenä keskusteluun nousi luokan työrauhahaasteet. Asiat tulisivat siis muuttumaan. Olin tottunut edellisen porukkasi kanssa siihen, että luokassa oli aina työrauha ja homma pelasi – silloinkin, kun en ollut kyttäämässä. Nyt minun piti ottaa

Työrauhaa luokkahuoneeseen: ope vastaan oppilaat Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top