Vuoden matka positiivisen pedagogiikan äärelle

Oletko kiinnostunut positiivisesta pedagogiikasta ja hyvinvointitaitojen viemisestä kouluun? Haluaisitko vanhempana enemmän positiiviseen psykologiaan pohjautuvia toimintamalleja suhteessa omiin lapsiisi? Oletko koulunjohtaja, joka hakee uutta suuntaa koko kouluyhteisölle? Teitkö töitä koulussa yksilö tapaamisissa ja haluaisit laajentaa osaamistasi positiivisen pedagogiikan suuntaan?

Jos vastasit johonkin näistä kysymyksistä myöntävästi, niin nyt kannattaa lopettaa etsiminen. Voin nimittäin suositella sinulle sellaista koulutusta, jonka olen itse käynyt tässä menneen lukuvuoden aikana.

Kyseessä on positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisten hyvinvointiopetuksen koulutus. Olen itse opiskellut viimeisen kymmenen vuoden ajan mindfulnessia, tunnetaitoja, vahvuuspedagogiikkaa ja muita positiiviseen pedagogiikkaan liittyviä taitoja. Ennen kuin tutustuin tähän koulutukseen, olin ajatellut, että kouluttautuminen saa nyt vähäksi ajaksi riittää. Koin, että minulla on tarpeeksi tietoa ja taitoa positiivisesta pedagogiikasta ja hyvinvointitaidoista. Kun tutkin tarkemmin tämän koulutuksen antia, tajusin, että juuri tämän koulutuksen avulla minun on mahdollista sitoa yhteen kaikki se suuri määrä tietoa ja kokemusta, mitä minulla on ja lisäksi syventyä viimeisimpään positiiviseen psykologian tutkimustietoon.

Koulutuksen eteneminen

Koulutuksen ideana on, että tavataan kerran kuussa sekä lauantaina että sunnuntaina koulutusryhmän kanssa. Kokoontumispaikkana meillä Espoossa oli ihana Steiner-koulu. Jo pelkkä tuohon rakennukseen meneminen inspiroi. Toki korona hieman sekoitti suunnitelmia ja osan koulutuksesta teimme etänä. Koko koulutus on myös mahdollista suorittaa etäkoulutuksena.

Joka kuukausi kävimme läpi syvällisesti teorian ja toiminnan kautta laaja-alaisia hyvinvointitaitojen osa alueita. Toiminnalliset harjoitukset ja keskustelut ovat siinä mielessä tärkeitä, että näissä taidoissa on pitkälti kyse kokemuksesta oppimisesta. Teoria omalta osaltaan tukee tätä kyseistä opittavaa taitoa. Koulutus oli jaettu seuraaviin taitoalueisiin: onnellisuustaidot, vahvuustaidot, läsnäolotaidot, tunnetaidot, ajattelutaidot ja ihmissuhdetaidot. Taito sanana on tärkeä, koska kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joita voimme oppia.

Koulutuksen loppupuolella kyseisistä hyvinvoinnin osa-alueista valittiin pienryhmän kanssa yksi, joista tehtiin lopputyö. Oman ryhmäni lopputyö liittyy Rakentavan ja myötäelävän vuorovaikutuksen menetelmään (NVC, Non-violent communication). Kirjoitimme muutaman sivun teoriaa ja teimme laajan materiaalipaketin opettajille käytettäväksi aina alkuopetuksesta isompien muksujen ja nuorten kanssa työskentelyyn.

Kouluttajat ja ilmoittautuminen

Koulutuksessa kouluttajina Olivat Pauliina Avola, Viivi Pentikäinen, Marika Borg ja Susanna Heikari. Linkin takaa näet heistä lisätietoja: https://www.positiivinenoppiminen.fi/kouluttajat/. Jokainen näistä kouluttajista on sellainen ihmistuntemusvelho, jos tuota termiä on sopivaa käyttää, jota voisi kutsua myös sanalla instrumentti. Ihminen, joka on instrumentti, näkee toisen ihmisen sellaisena, kun tämä toinen ihminen on. Kaikkien kouluttajien syvä asiantuntemus ja kokemusasiantuntijuus positiiviseen psykologiaan on mieletön.

Tässä pääsi nyt käymään niin, että innostuin tästä koulutuksesta niin paljon, että ilmoittauduin kyseisen koulutuksen syventävään osioon. Eli tulen viettämään myös ensi vuoden näiden teemojen ympärillä. Ja jos joku nyt ei tässä vaiheessa vielä tiedä, niin positiivinen pedagogiikan voima on käänteentekevää.

Koulutukseen voi ilmoittautua oheisesta linkistä: https://www.positiivinenoppiminen.fi/positiivisen-pedagogiikan-ja-laaja-alaisen-hyvinvointikoulutuksen-koulutusohjelma/ Ensi syksystä pääkaupunkiseudun koulutukset järjestää Helsingin kesäyliopisto! Wow!

Hinta ja apurahat

Saattaa olla, että sinua kauhistuttaa koulutuksen hinta. Me opettajat saamme monesti laadukasta koulutusta ilmaiseksi kiitos valtion ja kuntien hankkeiden ja rahoituksen. Yritysmaailmassa tällainen vastaavan laajuinen koulutus maksaa helposti puolet enemmän. Koulutuksen järjestäminen vaatii aina erilaisia  kustannuksia, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. On tilavuokrat, yrittäjän alv-kulut ja muut pakolliset kulut, oma palkka kouluttamisesta, materiaalikulut ja niin edelleen. Näitä kun alkaa laskemaan, niin koulutuksen hinta on kohtuullinen. Lisäksi siihen on mahdollisuutta hakea avustusta.

Kannattaa selvittää oman kunnan käytännöt opettajille jaettavista apurahoista tai stipendeistä. Espoossa esimerkiksi opettajat voivat hakea stipendikukkarosta rahaa kattamaan osan koulutuksen kustannuksista. On myös olemassa säätiöitä, joilta voi hakea apurahaa opettajien kouluttautumiseen. Okka-säätiö on yksi niistä ja ohessa säätiön nettisivut: https://okka-saatio.com/ OAJ myöntää myös apurahoja: https://www.oaj.fi/arjessa/tyohyvinvointi/tyohyvinvointirahasto/ .

Näiden kahden tahon apurahahakemushaku on mennyt jo ohi tältä keväältä. Kannattaa kuitenkin seurata sitä, milloin uudet haut avautuvat. Kannattaa myös etsiä netistä muita apurahoja antavia tahoja ja rohkeasti soittaa heille ja kysyä, olisiko tähän koulutukseen haettava apuraha heidän kriteeriensä mukainen. Lisäksi kannattaa käydä keskustelemassa oman esimiehen kanssa, voisiko koulu tulla kuluissa vastaan jonkin verran edes. Tähän koulutukseen satsaaminen on koko kouluyhteisön satsaamista.

Jos sinulla on mitään tähän koulutukseen liittyvää sellaista kysyttävää, Johon voin osallistujana vastata, laita ihmeessä viestiä!

Shopping Cart
Scroll to Top