Hyväksyminen on taitolaji

“Hyväksymisessä on kaikkien ongelmieni avain tänään. Kun olen häiriintyneessä mielentilassa, se johtuu siitä, etten hyväksy jotakin henkilöä, paikkaa, asiaa tai tilannetta- jotakin elämäni tosiasiaa, enkä saa tyyneyttä ennen kuin hyväksyn tuon henkilön, paikan, asian tai tilanteen täsmälleen sellaisena kuin sen sillä hetkellä tuleekin olla.”

Tämä lainaus on minulle yksi toipumiskirjallisuuden tärkeimmistä. Olen kuullut sen satoja kertoja. Siinä on jotain sellaista, josta sain kiinni jo alkuraittiudella. Sain lohtua. Sain inspiraatiota. Tekstin henki oli tavoitteeni, vaikka en sen ihanteeseen yltänytkään.

Hyväksyminen alkuraittiuden voimavarana

Ensimmäinen iso hyväksymisen kohta oli hyväksyä, että en voi enää juoda. Oli äärimmäisen vaikeaa päästää irti elämäni rakkaudesta. Aineesta, joka oli auttanut minua turruttamaan kaiken sen epämukavuuden, jota halusin paeta.

Alkoholi oli myös antanut minulle paljon iloa. Se oli antanut minulle tavan olla kaikkea muuta kuin senhetkinen pelokas ja ahdistunut oma itseni. Se oli luonut yhteyden minun ja muiden välille. Se rauhoitti levottoman mieleni ja antoi minulle elinvoimaa. Se myös melkein tuhosi minut.

Tiesin, että jos jatkan juomista, astun sellaisen rajan yli, mistä ei ole paluuta. Pelko retkahtamisesta auttoi minua hyväksymään sen, että haluan elää päihteetöntä elämää päivä kerrallaan. Pikkuhiljaa pelko muuttui ymmärrykseksi siitä, että minun ei tarvitse juoda ja saan olla raitis.

Hyväksyminen näkyi hyvin myös siinä, että menin vertaistukiryhmiin päivittäin – tuntui miltä tuntui. En suostunut keskustelemaan itseni kanssa aiheesta ollenkaan. Jos olisin aloittanut keskustelun, olisin hävinnyt sen.

Tiesin tekeväni mieluummin asioita, joista tulee enemmän kiksejä. Totta kai olisi ollut hauskempi istua treffeillä tuijottamassa ihastuksen kohdetta syvälle silmiin sen sijaan, että kuuntelin pahaa kahvia siemaillen saman tyypin jorinoita 25. kertaa.

Hyväksymisellä on monta ulottuvuutta

Hyväksyminen on muuttunut alkuraittiuden hapuilusta elämänasenteeksi.

Marika Borgin sanoin ”Hyväksyminen on sitä, että päästää irti asioihin liittyvästä negatiivisesta energiasta”. Se on myös sitä, että päästään irti selvittelystä ja kaikenlaisista verukkeista ja osaa sekä asettaa rajat että ilmaista omat tarpeensa.

Hyväksyminen on vastuunottoa. En välttele hankalia asioita tai syyttele muita niistä. Kannan vastuuni ja tiedostan osuuteni.

Näin hyväksyminen liittyy myös uhrin roolista pois astumiseen. Uhrin roolissa olen asioiden vietävänä ja uskon, että en voi muuttua tai että olen ansainnut vaikeuksia. Hyväksyminen on siis sitä, että totean asioiden olevan näin, että en halua enää samaa lisää ja että nyt on aika muuttua.

Se on aktiivinen prosessi, johon usein liittyy jossain kohtaa tietoinen valinta tai päätös. Kyseessä ei läheskään aina ole suoraviivainen tarinankaari, vaan välillä joudun vääntämään oikein kunnolla ja käymään kaikenlaisia ”mitä, jos” -skenaarioita läpi, ennen kuin päästään itse hyväksyntään.

Hyväksyminen ei ole alistumista tai jonkun kynnysmatoksi asettumista, vaan omalla puolellani olemista, itsestäni huolen pitämistä

Parasta hyväksymisessä on se, että tilanteita sen treenaamiseen tulee jatkuvasti. Lyön varpaani. Tapaaminen peruuntuu. En saa ostettua kaikkea sitä, mitä luulen tarvitsevani. Sataa, vaikka piti paistaa. Retkahdan räpläämään kännykkää päämäärättömästi, vaikka olin juuri vannonut, että vähennän ruutuaikaa.

Joka kerran, kun hyväksyn asiat, vaikka vain osittain, tapahtuu muutosta.

Hyväksyminen on siis taitolaji. Sitä voi oppia.

PS. Hyväksyminen liittyy myös tunne-elämän raittiuteen, josta voit lukea täältä.