Henkinen ohittaminen ja riippuvuuksista toipuminen

(Englanninkielinen termi on spiritual bypass, jonka voi kääntää joko henkinen tai hengellinen ohittaminen. Turhan toiston välttämiseksi käytän termiä ’henkinen’. Voit kuitenkin korvata sen sanalla hengellinen, jos se sopii sinuun paremmin.)

Totean jo heti alkuun, että tavoitteeni tämän artikkelin kirjoittamiseen on tarjota näkökulmaa itsetutkiskeluun. En halua tuomita ketään tai lisätä polarisaatiota. Kaikki me olemme eri kohdissa jatkumolla. Monesti riippuu päivästä, ollaanko aidon henkisen kasvun vai henkisen ohittamisen kaistalla. Tarkoitus on myös lisätä tietoisuutta. Mennään siis aiheeseen.

Termi ”spiritual bypass”, henkinen ohittaminen, otettiin käyttöön vuonna 1984. Sen kehitti psykologi John Welwood. Hänen ammatillinen taustansa yhdistettynä buddhalaiseen harjoitukseen sai hänet kiinnostumaan ilmiöstä, jossa henkisyys tai hengellisyys ovat muodostuneet itse asiassa aivan vastakkaiseksi ilmiöksi. Itse olen kiinnostunut ilmiöstä, koska 20 raittiin vuoden aikana olen kohdannut erityisesti toipumisyhteisöissä (ja itsessäni osana noita yhteisöjä) ilmiöitä, joka on tuntunut epämukavalta ja jota en ole osannut määritellä. Henkinen ohittaminen on sanoittanut tuon ilmiön.

Henkisen ohittamisen vastakohta on aito henkinen kasvu. Olen avannut alla olevassa taulukossa niiden yleisimpiä tunnuspiirteitä.

AITO HENKINEN KASVUHENKINEN OHITTAMINEN
Tiedostan haastavat tunteet ja osaan käsitellä niitä rakentavasti.Pakenen haastavia tunteita.
Hyvinvointini perustaan kuuluu, että hyväksyn myös haastavat puoleni.Ohitan negatiiviset asiat esimerkiksi olemalla yltiöpositiivinen.
Käytän henkisen elämän työkaluja elämän haasteissa niiden kohtaamiseen.Käytän henkisen elämän työkaluja elämän haasteissa niiden välttelyyn.
Tunnen myötätuntoa ja empatiaa muita haasteiden keskellä olevia kohtaan.Asetan itseni muiden yläpuolelle, kun näen heidän kärsivän.
Ymmärrän, että jokainen on omalla polullaan elämän tiellä.Väheksyn ja mitätöin muiden kokemuksia tuputtamalla heille omia keinojani. Syyllistän muita, koska he eivät ole samalla polulla kanssani.
Opiskelen henkisiä opinkappaleita ja suodatan ne oman ymmärrykseni kautta. Näin ne integroituvat osaksi minua tavalla, joka palvelee minua. Toimintani muuttuu.Henkisten opinkappaleiden opiskelu ja niihin viittaaminen on minulle jatkuvaa, mutta omassa toiminnassani ei näy muutosta.
Minulla on joustava mieli sekä kiinnostusta ja uteliaisuutta uusia näkemyksiä kohtaan.Olen ehdoton ja mustavalkoinen ajattelussani.
Ymmärrän, että minun on hoidettava asioissa oma osuuteni.Luulen, että joku itseäni suurempi voima poistaa automaatiisesti haasteet ja esteet tieltäni.
© Susanna Ahvalo / Onnellisuuspaja 2023

Mitä henkinen ohittaminen tarkoittaa riippuvuuksista toipumisen kannalta?

En usko kenenkään ­­­syyllistyvän henkiseen ohittamiseen tarkoituksella. Uskon sen johtuvan tietämättömyydestä ja väärästä ylpeydestä, egosta. Usein toipumisen kentällä on kyse siitä, että liikutaan sellaisessa porukassa, jolla on vahvat mielipiteet asioista ja on helppo olla osa porukkaa, kun ajattelee samalla tavalla. Ei tajuta tai uskalleta kyseenalaistaa ryhmän ajatuksia.

Lankean itsekin henkisen ohittamisen sudenkuoppaan varsinkin silloin kun olen huonossa hapessa. Kukaan ei ole täydellinen. Joskus luulen tietäväni paremmin ja ajattelen ”Jos hän vain tekisi nii kuin minä sanon, kaikki olisi kunnossa.” Totuus on kuitenkin se, että jokaiselle on oma polku. se, mikä sopii minulle, ei välttämättä sovi toiselle. Vielä syvempi totuus on se, että kyseessä on kasvun polku ja kun pystyn sillä, suunta on väistämättä kohti aitoa henkistä kasvua.

Tietämättömyyteen voi vaikuttaa niin, että tekee asioita tietoiseksi. Tässä sen avuksi muutama kommentti siitä, mitä henkinen ohittaminen sanoisi sinulle haastavalla hetkellä. Jotkut näistä kommenteista voivat olla hyödyllisiä osana suurempaa kokonaisuutta, mutta yksittäisinä ne liittyvät henkisen ohittamisen ilmiöön.

”Loppujen lopuksi kaikki menee niin kuin menee, eli ihan sama, mitä teet.”
”Kun vain keskityt tämän opinkappaleen lukemiseen, ongelmat katoavat.”
”Älä anna negatiivisten asioiden/ihmisten vaikuttaa sinuun.”
”Se, mikä ei tapa sinua, vahvistaa sinua.”
”Kaikki on jonkun sinua suuremman/kohtalon käsissä.”
”Ajattelet vaan positiivisesti, niin kyllä se siitä.”
”Voin huonosti pelkästään muiden/yhteiskunnan/yms. takia.”
”Ota vaan itseäsi niskasta kiinni.”

Mitä ajatuksia sinulle nousee henkisestä ohittamisesta? Onko se sinulle tuttu ilmiö? Oletko huomannut sitä itsessäsi? Kuinka voit puuttua kohteliaasti asiaan, jos huomaat ihmisten ympärilläsi käyttävän sitä? Huomaatko vastustusta, kun luet tästä aiheesta? Mistä luulet sen johtuvan?

#henkinenohittaminen #toipuminen #raittius #riippuvuudet #hyvinvointi #henkinenkasvu

6 ajatusta aiheesta “Henkinen ohittaminen ja riippuvuuksista toipuminen”

  1. Olen kokenut sekä henkistä että hengellistä kasvamista, tapauskohtaisesti. Kipu voi olla helvetillinen, antautuminen taivaallista.
    Kiitos kirjoituksestasi, Susanna.

    1. susanna@onnellisuuspaja.fi

      Kiitos, Tuire kommentistasi! Monesti kasvu tapahtuu epämukavuuden kautta. Itsellänikin on siitä kokemusta. Onneksi aina ei tarvitse mennä pohjaan asti. ❤️

  2. On ollut kausia, jolloin olen aktiivisemmin pitänyt huolta itsestäni. Tunnistanut omaa käytöstä ja hyväksynyt itseäni enemmän. Silloin olo on ollut yleisesti rauhallinen, avoin, hyväksy ja itsestä huolehtiva.
    Mutta nyt olen useamman viikon ollut allapäin ja tehnyt juurikin edellä mainittua. Nastaa kun se sai nyt nimen

    1. susanna@onnellisuuspaja.fi

      Kiitos Veera! Huippua, että tiedostat sen, että itsesi hoitaminen on jäänyt hieman taka-alalle. Tiedostat myös, mitkä ovat ne toimenpiteet, joilla pääset eteenpäin. Suurin askel on jo siis otettu! ❤️
      Minusta tiedostaminen on ensimmmäinen askel muutokseen. Sitten seuraavat hyväksyminen, oppiminen ja itsemyötätunto.
      Liike ei aina ole eteenpäin menevää. Voi tulla myös takapakkia. Mutta sitten vaan uutta matoa koukkuun! 🪝🔥

  3. ”Usein toipumisen kentällä on kyse siitä, että liikutaan sellaisessa porukassa, jolla on vahvat mielipiteet asioista ja on helppo olla osa porukkaa, kun ajattelee samalla tavalla. Ei tajuta tai uskalleta kyseenalaistaa ryhmän ajatuksia.”
    Susanna, nostat esiin tärkeän asian, kiitos siitä! Tuo konformismi (taipuvaisuus yhdenmukaisuuteen, ts. mukautuminen enemmistön mielipiteeseen, arvoihin tai käyttäytymiseen, RN) ei ole harvinaista vertaistuen piirissä. Olen kuitenkin havainnut lähes 40 vuoden aikana ainakin pientä kehitystä tapahtuneen (yhdenmukaisuuspaineille ei, mahd. kokemustausta- ja sukupolvierojen johdosta, anneta nuorempien keskuudessa helposti periksi). Kiinnittääkseni huomiota samaan ilmiöön valitsin graduni (2002) teoriaosaan seuraavan lainauksen moninkertaisen 😉 kollegani Nicke H:n väitöskirjasta:
    ”Holmberg (1995) huomauttaa päihdehuollon asiakkaiden samastumisprosesseja käsittelevässä tutkimusraportissaan, että ”raittiin alkoholistin” identiteetin omaksuminen ja AA-toimintaan hakeutuminen saattaa joskus tapahtua tavalla, joka ei edistä psyykkisten ongelmien käsittelyä: tällainen AA-laisuus ilmenee tiheänä palavereissa käymisenä, joka sävyttyy runsailla oraalisilla (suun kautta saatavaan mielihyvään liittyvillä, RN) aktiviteeteilla ja repressiivisellä (tukahduttavalla, RN) suhtautumisella ongelmiin.”
    Jossain määrin olen uskaltanut kyseenalaistaa vielä tupakoivien ryhmien toimintaa ja armotonta kahvinjuontia – mutta laihoin tuloksin 😀 …

    1. susanna@onnellisuuspaja.fi

      Hyvää pohdintaa!

      Olen myös huomannut ja itsekin kokenut sen, että sitten kun niitä omia ajatuksia on, kuitataan ne helposti omavoimaisuutena. Saa olla todella tarkkana, että toipujien porukka, jossa on, vie eteenpäin toipumista eikä hidasta sitä.

      Puhut tupakasta ja kahvista. Minä lisäsin listaan myös sokerin syömisen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top