Työrauhaa luokkahuoneeseen: ope vastaan oppilaat

Tänä vuonna olen saanut itselleni uuden luokan. Kyseessä on 26 oppilaan suhteellisen nopsajalkainen joukko. Kun kerroin kollegoilleni, minkä luokan otan tälle vuodelle, päällimmäisenä keskusteluun nousi luokan työrauhahaasteet. Asiat tulisivat siis muuttumaan. Olin tottunut edellisen porukkasi kanssa siihen, että luokassa oli aina työrauha ja homma pelasi – silloinkin, kun en ollut kyttäämässä. Nyt minun piti ottaa kaikki langat tiukasti käsiin. Jännitti, kuinka pärjään uuden roolin kanssa. En halunnut olla sellainen opettaja, joka nalkuttaa ja huutaa päivät pitkät pää punaisena.

Olin käynyt haastattelemassa tulevan luokkani keväällä. Yli puolet heistä koki, että luokan hälyisyys oli heille oppimisen esteenä. No, eikun hihoja käärimään ja kohti uusia haasteita.

Ensimmäinen askel kohti rauhaa oli vanha kunnon ope vastaan oppilaat -peli. Homma meni näin:

  • jokaisella tunnilla oli yksi piste jaossa
  • jos joku höpöttää kaverille laita merkintä taululle (vaikka viiva)
  • jos höpöttää vielä x määrän uudestaan, luokka menettää pisteen ja minä saan pisteen (sopikaa yhdessä, mikä määrä on tuo x)
  • oppilaille ensimmäinen taso 10p, toinen 15p ja kolmas 20p
  • jokaisen tason palkintona oli retki. Olin varannut retket, mutta sanoin, että ilman pisteitä ei tule retkiä. Oppilaat pääsivät lopulta Ateneumiin, Villa Elfvikin luontokouluun ja School Action Dayhin.

Nyt ope vastaan oppilaat liittyy englannin puhumiseen luokassa. Minulla on siis kaksikielinen luokka ja yritän kitkeä suomen puhumista pois. Ollaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minä johdan. Sovittiin, että jos minä voitan, oppilaat hoitavat päivän ajan opetuksen ja minä saan laiskotella. Tämä ehdotus tuli siis oppilailta ja on huumorimielessä keksitty. Kertaakaan en ole voittanut.

Aineenopettajana olen käyttänyt tätä niin, että kun lasken viiteen jos ei ole hiljaista, minä saan pisteen ja jos on hiljaista, oppilaat saa pisteen. Yhdellä tunnilla on siis useita pisteitä jaossa. Viisi minuuttia ennen loppua katsotaan, saavatko oppilaat valita esim. Go Noodlesta jonkun kivan aktiviteetin tai videon katsottavaksi vai päätänkö minä, mitä tehdään. Silloin yleensä opiskellaan loppuun asti.

Helppo, mutta toimiva keino työrauhan saamiseksi!

Niin ja kannattaa laittaa ohjeet selkeästi näkyviin, niin oppilaat muistavat, mitä heiltä odotetaan.

Shopping Cart
Scroll to Top