Kevään viimeisten viikkojen positiivisuusfestarit

Luokassani alkoi menneellä viikolla positiivisuusfestarit. Olemme kulkeneet kuusi vuotta yhteistä matkaa ja olemme hitsautuneet tiiviiksi yhteisöksi. Minä ja 19 mussukkaani. Olen opettanut  tälle porukalle tunne- ja tietoisuustaitoja sekä vahvuuspedagogiikkaa koko heidän koulutaipaleensa ajan. On valtavan palkitsevaa nähdä oman työnsä hedelmät. Vaikka teinien maailmaan kuuluu enenevässä määrin draamaa, on ilo nähdä, kuinka hyvin oppilaat osaavat sanoittaa kokemustaan ja toimia tilanteissa rauhallisesti ja järkevästi. Mindfulness-opit tulevat hyvin arjen tilanteisiin.

Nyt kun aikaa on vain vähän, haluan tehdä vielä syväsukelluksen positiivisen pedagogiikan maailmaan. Syntyi idea vahvuusfestareista, joihin valmista materiaalia löytyy täältä Positiivisen CVn sivuilta. Kiitos Kaisa Vuorisen todella inspiroivan koulutuksen, sain vinkin näistä materiaaleista. Tässä juttuja, joita olen suunnitellut. Osa ideoista on tuolta sivulta ja osa jostain matkan varrelta. Fokuksessa on positiivisuus kaikilta kanteilta.

  1. Mindfulness-tuokiot tuntien alussa. Mindfulness, kokemuksen tiedostaminen ja havainnointi uteliaalla ja ystävällisellä asenteella on kaiken lähtökohta eli perusta, jolle kaikki muu rakentuu. Kehon, mielen, tunteiden havainnointia hengityksen ja eri aistien kautta. Muistutus siitä kaikesta harjoituksesta, mitä olemme tehneet.
  2. Vahvuusbongauspuu. Luokan seinällä on puunrunko, jonka oksille oppilaat kiinnittävät postit-lapuilla bongaamiaan vahvuuksia ja hyviä tekoja.
  3. Vahvuusdiplomit. Mightifier-appin sivuilta voi printata valmiit diplomit. Jaoin oppilaille listan, johon he listaavat jokaisen muun oppilaan mielestään tärkeimmän vahvuuden. Diplomit tulevat tämän ja oman oppilaantuntemukseni kautta.
  4. Positiivinen CV. Ohje löytyy edellä mainitulta nettisivulta. Oppilaat tekevät tämän itse. Tämä ja diplomi jaetaan todistuksen kanssa.
  5. Vanhempien bongaamat vahvuudet ja ylpeydenaiheet. Osallistan varmaankin jollain tapaa myös vanhemmat. Ehkä he saavat kirjoittaa lapselleen kirjeen.
  6. Positiivisuusrinki. Yksi kerrallaan ringin keskelle. Muut kirjoittavat ko. henkilöstä kivoja asioita ja muistoja paperilapulle parin minuutin ajan. Keskelläolija saa laput itselleen.
  7. Hyvän jakaminen opettajille. Laitetaan luokkaan lappu jokaista tuttua opettajaa kohden. Oppilaat kirjoittavat jotain positiivista ko. opettajalle.
  8. Valokuvien ja videoiden katselua. Olen valokuvaajana kuvannut kaikki erityistapahtumat ja retket. Niitä katsomme jossain kohtaa. Myös videoita on paljon. Olen laittanut vähän kuin teaserina viimeisen kuukauden ajan tietokoneeni taustakuvaksi noiden rekirn ryhmäkuvia.
  9. Vahvuuslasit. Näiden askarteluohje löytyy myös PCVn sivuilta. Näiden avulla on hyvä bongata omai ja muiden vahvuuksia.
  10. Paljon halauksia, hymyä ja huomiointia <3

PS. Onneksi ympäristöopin ja historian kirjat on käyty loppuun. Aikaa riittää 😉

Jaksaa, jaksaa… Tai sitten ei

Olen seurannut viime aikoina kirjoittelua liittyen opettajien työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Pääasiassa fokus pyörii yksittäisten opettajien purkauksissa ja sitten näissä “Riittääkö opettajalla aikaa oppimiseen?” -tyyppisissä jutuissa, joissa lausuntoja antavat kaikenlaiset koulutuksen asiantuntijat, ei opettajat. Edellä mainitut jutut julistavat pääsääntöisesti kahta sanomaa: opettajan työ on rankkaa ja se on muuttunut ja muuttuu koko ajan byrokraattisemmaksi.

Kaikesta huolimatta koen itse, että jaksan työssäni paremmin. Ajattelin jakaa tässä niitä ajatuksia ja toimenpiteitä, joilla olen lähtenyt itse lataamaan akkujani. Minulla on siis vajaan kymmenen vuoden takana aika, jolloin tuntui, etten jaksa enää. Itkin pienestäkin vastoinkäymisestä ja työt tulivat uniini. Toki viime yönäkin heräsin ja huomasin nähneeni unta monialaisten projektien arvioinneista, mutta kyseessä on nykyään enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Joskus olin niin kierroksilla nukkumaan mennessäni, että nukahtaminen oli miltei mahdotonta. Nukahdin herätäkseni taas parin tunnin päästä uudestaan.

Töissä olin koko ajan todella impulsiivinen ja pahalla tuulella. Eräs kollega sanoikin jälkikäteen, ettei minulle uskaltanut tulla sanomaan mitään. Toki toisten kanssa tulee toimeen paremmin kuin toisten. Se on selvää. Minusta on hyvä merkki, etten edes muista, milloin minulla olisi ollut esimiehen tai työkaverin kanssa konfliktia.

Tietoisuus omasta kehosta, tunteista ja mielestä. Tämä on kaiken A ja O. Jos mindfulness ei anna kuin yhden asian ihmiselle, olkoon se tämä. Kyky huomata, miten keho on jännittynyt, olkapäät korvissa, vatsalihakset ja leukalihakset tiukkana. Asioiden kohtaaminen rennolla keholla tuo tilaa asioiden ja niiden aiheuttaman reaktion välille. Automaattiohjauksella olemisen sijaan pystyy harkitsevampaan toimintaan.

Huumori. Se, että osaa nauraa itselleen, omalle ryppyotsaisuudelleen ja mokailuilleen. Musta huumori kollegoiden kanssa. Kutosluokkalaiseni ovat alkaneet käyttää sanaa “sarkasmi”. Se tuo taas uuden tason vuorovaikutukseemme.

Positiivista ja kannustavaa kohti. Tunteet tarttuvat. Positiivisuus tarttuu ja niin tarttuu negatiivisuuskin. Jaan innostukseni niiden työkavereidan kanssa, jolta saan myötäinnostumista. Suojaan itseäni, jos jollain on tapana torpata tai mitätöidä ideani.

Hassuttelu. Liittyy edelliseen. Draama ja leikkiminen oppilaiden kanssa. Go Noodlen yhteisölliset aktivointivideot on hyviä, jos ei muuta keksi.

Myötätunto itseä kohtaan. Tätä on stressi. Tätä on kiire. Tätä on kärsimys. On ookoo olla herkkä. On ookoo, ettei tiedä tai osaa. Ei tarvitse olla täydellinen.

Lepo. Olen temperamentiltani todella aktiivinen. Työajassani ei ollut rajoja. Vastailin Wilma-viesteihin myöhään iltaisin. Kun en ollut töiden parissa, olin suorittamassa jotain muuta. Kalenterini oli ihan täynnä. Nykyään pyrin tekemään kaiken työn koululla kello 16 mennessä. Välillä teen töitä viikonloppunakin, mutta se on hyvin rajattua.

Vapauttavaa on myös se, että saa tehdä, mitä päähän pälkähtää. Aikatauluttomuus. Unet joka yö vähintään kahdeksan tuntia.

Nyt olen alkanut miettiä enemmän ja enemmän sitä, että tarvitseeko jokaisen tyhjän aukon täyttää esimerkiksi somettamisella. Voisivatko nuo hetket olla niitä hengitys- ja rentoutustaukoja?

Opetuksen yksinkertaistaminen. Jos ei ole jaksamista ja aikaa, niin ihan perusoppitunnit riittävät. Yksi projekti kerrallaan.

Tee. Yksi. Asia. Kerrallaan. Muut voi laittaa listalle ja niihin voi palata, kun on aikaa.

Viikkosuunnittelu. Suunnittelen perjantaina seuraavan viikon valmiiksi. Siitä lisää täällä.

Merkityksellinen kohtaaminen. Kollegan auttaminen, jos hän pyytää apua. Oppilaan kohtaaminen kiireettömästi. Jos minulla ei ole juuri silloin aikaa, sanon, että nyt ei käy, mutta kun olen saanut tämän valmiiksi, palaan asiaan. Tietoinen kuunteleminen (juttu täällä). Toisen näkeminen.

Avun pyytäminen. Ei varmaan vaadi mitään lisäselityksiä.

“Se on vain työtä.” Opettajuuteni aallonpohjassa tämä oli viesti, jonka takana oli koulumme senhetkinen kuraattori. Hän tuki jätti-isoa superlevotonta luokkaani – ja minua. Tuntui, että joka välitunnin jälkeen tuli uutta selvitettävää. Kun oppilaiden kanssa meni ihan ookoo, niin tuli vanhemmilta kaikenlaista kyseenalaistamista ja syyttelyä (toki suurin osa vanhemmista oli aivan kultaisia <3). Tuntui, että aina, kun pyysin apua, homma kääntyi siihen, että olinko minä  tehnyt tarpeeksi. Aivan kuin kaikki olisi johtunut minusta. Tunsin olevani ihan nolla. Työ oli elämäni, enkä nyt puhu positiivisessa mielessä. Selviytymistä, päivien laskemista.

Teen työtäni sydämelläni. Minun ei kuitenkaan tarvitse ottaa asioita henkilökohtaisesti. En pysty muuttamaan tai pelastamaan kaikkia kohtaamiani lapsia. Turvallisen aikuisen titteli on ihan riittävä.