Kevään viimeisten viikkojen positiivisuusfestarit

Luokassani alkoi menneellä viikolla positiivisuusfestarit. Olemme kulkeneet kuusi vuotta yhteistä matkaa ja olemme hitsautuneet tiiviiksi yhteisöksi. Minä ja 19 mussukkaani. Olen opettanut  tälle porukalle tunne- ja tietoisuustaitoja sekä vahvuuspedagogiikkaa koko heidän koulutaipaleensa ajan. On valtavan palkitsevaa nähdä oman työnsä hedelmät. Vaikka teinien maailmaan kuuluu enenevässä määrin draamaa, on ilo nähdä, kuinka hyvin oppilaat osaavat sanoittaa kokemustaan ja toimia tilanteissa rauhallisesti ja järkevästi. Mindfulness-opit tulevat hyvin arjen tilanteisiin.

Nyt kun aikaa on vain vähän, haluan tehdä vielä syväsukelluksen positiivisen pedagogiikan maailmaan. Syntyi idea vahvuusfestareista, joihin valmista materiaalia löytyy täältä Positiivisen CVn sivuilta. Kiitos Kaisa Vuorisen todella inspiroivan koulutuksen, sain vinkin näistä materiaaleista. Tässä juttuja, joita olen suunnitellut. Osa ideoista on tuolta sivulta ja osa jostain matkan varrelta. Fokuksessa on positiivisuus kaikilta kanteilta.

  1. Mindfulness-tuokiot tuntien alussa. Mindfulness, kokemuksen tiedostaminen ja havainnointi uteliaalla ja ystävällisellä asenteella on kaiken lähtökohta eli perusta, jolle kaikki muu rakentuu. Kehon, mielen, tunteiden havainnointia hengityksen ja eri aistien kautta. Muistutus siitä kaikesta harjoituksesta, mitä olemme tehneet.
  2. Vahvuusbongauspuu. Luokan seinällä on puunrunko, jonka oksille oppilaat kiinnittävät postit-lapuilla bongaamiaan vahvuuksia ja hyviä tekoja.
  3. Vahvuusdiplomit. Mightifier-appin sivuilta voi printata valmiit diplomit. Jaoin oppilaille listan, johon he listaavat jokaisen muun oppilaan mielestään tärkeimmän vahvuuden. Diplomit tulevat tämän ja oman oppilaantuntemukseni kautta.
  4. Positiivinen CV. Ohje löytyy edellä mainitulta nettisivulta. Oppilaat tekevät tämän itse. Tämä ja diplomi jaetaan todistuksen kanssa.
  5. Vanhempien bongaamat vahvuudet ja ylpeydenaiheet. Osallistan varmaankin jollain tapaa myös vanhemmat. Ehkä he saavat kirjoittaa lapselleen kirjeen.
  6. Positiivisuusrinki. Yksi kerrallaan ringin keskelle. Muut kirjoittavat ko. henkilöstä kivoja asioita ja muistoja paperilapulle parin minuutin ajan. Keskelläolija saa laput itselleen.
  7. Hyvän jakaminen opettajille. Laitetaan luokkaan lappu jokaista tuttua opettajaa kohden. Oppilaat kirjoittavat jotain positiivista ko. opettajalle.
  8. Valokuvien ja videoiden katselua. Olen valokuvaajana kuvannut kaikki erityistapahtumat ja retket. Niitä katsomme jossain kohtaa. Myös videoita on paljon. Olen laittanut vähän kuin teaserina viimeisen kuukauden ajan tietokoneeni taustakuvaksi noiden rekirn ryhmäkuvia.
  9. Vahvuuslasit. Näiden askarteluohje löytyy myös PCVn sivuilta. Näiden avulla on hyvä bongata omai ja muiden vahvuuksia.
  10. Paljon halauksia, hymyä ja huomiointia <3

PS. Onneksi ympäristöopin ja historian kirjat on käyty loppuun. Aikaa riittää 😉

Shopping Cart
Scroll to Top