Omana itsenään oleminen maailmassa,
joka tekee parhaansa öin ja päivin,
tehdäkseen ihmisestä kaikkien muiden kaltaisen
on vaikein taistelu, mikä ihmisellä on;
eikä koskaan pidä lakata taistelemasta.
E.E. Cummings
On kiinnostavaa katsoa elämää taaksepäin ja huomata, kuinka monessa kohtaa elämää olen kuvitellut olevani joko muiden ylä- tai alapuolella.
Kun aloin käyttämään päihteitä teini-iässä, pidin itseäni parempana kuin muut. Ajattelin, että en jää koukkuun, koska olen niin fiksu ja erityislaatuinen. Ajattelin, että koska minulla oli lukiosta yli yhdeksän keskiarvo ja laudaturin paperit, en voi olla alkoholisti. Ajattelin, että koska minulla oli siistit vaatteet, meikit hyvin ja puhtaat hiukset, en voi olla alkoholisti.
Sitten kun totuus valkeni, enkä pystynyt enää olemaan juomatta, ajattelin, että en pysty ikinä pääsemään irti alkoholista. Luulin, että olen ainut maailmassa, joka kärsii niin paljon. Häpeän tunne syvensi erillisyyden kokemusta muihin ihmisiin nähden.
Kohti aitoa itseä
Kun tulin toipumisen piiriin, olin hukassa. Halusin tehdä asiat niin kuin muut. Halusin kuulua joukkoon ja miellyttää muita. Kun toipumisen pohja alkoi olla vakaa ja kun olin tutustunut omaan itseeni, tajusin, että halusin tehdä toipumiseni eteen asioita omalla tavallani, itseäni kunnioittaen.
Vaikka meitä yhdistää ihmisyys ja sen mukanaan tuomat tunteet, ajatukset ja kokemukset, on meillä kaikilla myös oma taustamme, rakenteemme, prosessimme ja erityislaatuisuutemme.
Mikä sopii sinulle, ei välttämättä sovi minulle.
Toipumisen kannalta tämä on ollut minulle todella tärkeää ymmärtää. Se, että ymmärrän omat erityistarpeeni, osaan vetää omat rajani ja osaan sanoittaa omat tarpeeni, on eteenpäin pääsemisessä ehdotonta. Tämä ei tarkoita sitä, että asettaisin itseni muiden yläpuolelle. Päinvastoin. Itseni hyväksymisen kautta minun on helpompi hyväksyä myös muut ja erilaiset tavat toimia tässä maailmassa.
Oman polun löytäminen
Viisaus on siinä, että kuuntelen ja olen avoin ympäristölle, toisten näkemyksille ja lainalaisuuksille. Sitten suodatan oppimani ja kuulemani oman filtterini läpi ja kysyn itseltäni, mikä vie omaa toipumistani eteenpäin.
Tämä vaatii yleensä sekä sinnikkyyttä, pysähtymistä että rohkeutta. Virtaa vastaan liikkumista. Mutta se kannattaa. Toipumista ei ole ilman oman tien löytämistä.
Oma lukunsa ja viisautensa on siinä, että osaa ja uskaltaa kunnioittaa toisen polkua, vaikka se ei näytä samalta kuin oma polku. Osaanko olla arvostelematta toisen raitistumista tai toipumista, vaikka se ei näytä samalta kuin omani?
Oletko sinä löytänyt jo oman polkusi?