Alkanut vuosi on ollut kaikin puolin erikoinen ja siksi olen joutunut jättämään blogikirjoittelun hetkeksi sivuun. On itse asiassa tehnyt hyvää olla kirjoittamatta, vaikka sisäinen pieni ääni on minua siitä arvostellut. Edelleen tuo ääni on välillä sitä mieltä, että jos en suorita, niin olen arvoton. Tämä on sinäänsä hassua, koska enhän ole tällä blogilla kellekkään tulosvelvollinen. Silti tämä ääni saa minut kokemaan, että petän ihmiset, jos en ole tarpeeksi tuottava.
On tärkeää, että tiedostaa tuon äänen, koska sitten sille voi sanoa kiitokset huolenpidosta ja toivottaa hyvää matkaa etenpääin. Tuo ääni ei ole enää tarpeellinen.
On aivan ihanaa aloittaa taas blogittaminen ja mikä sen parempi aihe kuin ykkösluokkalaisten tunnetaito-opetus. Olen ollut kuluneen lukuvuoden heidän aineenopettajansa äidinkielessä, kuviksessa ja käsityössä. Olen heti ensimmäisistä tunneista lähtien opettanut heille tietoisuustaitoja. Olemme tehneet aina tunnin alkuun keskittymisharjoituksen, jossa olemme kiinnittäneet huomiota milloin hengitykseen, milloin ääniin ympäristössä ja milloin kehon tuntemuksiin.
Olemme myös puhuneet tunteista ja siitä, missä ne kehossa tuntuvat aina, kun aapisen kappaleessa on ollut sopiva teema. Nyt aloimme tehdä tunnin alkuun aina silloin tällöin Kehoni on, mieleni on -harjoitusta. Siinä laitetaan hetkeksi silmät kiinni ja käännetään huomio sisäänpäin omaan kehoon ja omiin tunteisiin. Mietitään, mikä säätila tai väri oma tunne on ja samoin mikä on oman kehon tila. Sitten kerrotaan joko parille, ryhmässä tai koko luokalle “Kehoni on…” ja “Mieleni on…”
Tähän tunnetaito-opetukseen tuovat hyvän lisän Jukka Hukka -sarjan kirjat ja tunnekortit. Kyseessä ovat Avril McDonaldin PS-Kustannuksen vuonna 2018 julkaisema kirjasarja. Käytämme kunkin kirjan käsittelyyn oppitunnin verran ja äidinkielen ryhmätunnit ovat tähän oiva aika.
Ensimmäisellä Hukka-tunnilla keskityimme kirjaan Jukka Hukka ja lohikäärmevauva: rauhoittumisen harjoitteleminen. Kirjassa Jukan kulkua haittaavat repussa painavat huolet. Matka lohikäärmevauvaa katsomaan ei meinaa sujua millään. Jukka jää kavereista jälkeen.
Aloitimme tunnin juttelemalla siitä, mitä ovat tunnetaidot. Mikä on tunne ja mikä on taito. Oppilaat määrittelivät, että on kyse siitä, millainen olo on. Taito taas on sellainen, mitä voi opetella. Opitaan tietämään, miltä itsestä tuntuu ja miltä kaverista tuntuu.
Sitten kävimme läpi sitä, millaisia murheita oppilailla on. Keskusteluun nousivat painajaiset, kauhuleffat (kun kysyin leffan nimeä, niin kuulemma Harry Potter on sellainen), vanhempien riitely, yksin kotona oleminen ja se, osaako spelling testissä.
Oppilaat osasivat nimetä mielestäni hyvin murheisiin liittyviä tunteita. Listattiin viha, suru, pelko ja huolestuminen. Todettiin, että monet näistä tunteista tuntuvat masussa ja sydämessä.
Seuraavaksi mietittiin sitä, että millä tavalla toimia, jos murheita tulee. Tässä ykkösten lista
- hengittely
- kivojen asioiden miettiminen
- avun pyytäminen vanhemmalta, opelta tai joltain muulta
- lemmikille kertominen
- unilelulle kertominen
Sitten luimme sadun. Oppilaiden tehtävänä oli kuunnella tarkkaan, mitä murheen kanssa selviämisen keinoja sadussa kerrotaan. Samojahan sieltä löytyi. Opeteltiin sananlasku “Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu murhe on puolikas murhetta.”
Tunnin loppuun tehtiin kirjassa esitelty hengitysharjoitus, eli sisäänhengityksellä laske yhteen, uloshengityksellä kahteen ja niin edelleen aina kymmeneen asti. Ja sitten sama uudestaan.
Voin kyllä jo tämän yhden kerran perusteella suositella lämpimästi tätä kirjasarjaa. Runon muotoon kirjoitetut sadut opettavat äidinkielen rakenteita ja riimejä. Kirjan lopussa olevat tehtävät antavat hyvän toimintapankin, jos itsellä ei ajatus leikkaa. Kuvitus on valloittava! Oppilaatkin olivat innoissaan ja todella iloisia, kun kuulivat, että tämä oli vasta sarjan ensimmäinen kirja ja että lisää Hukka-tunteja on tiedossa.