(Tämä juttu on julkaistu alkupräisenä versiona 28.11.2016 osana HundrED-projektiani. Koko projekti on täällä: https://hundred.org/en/projects/tunne-ja-tietoisuustaitojen-opettaminen Luokkani oli tuolloin nelosella. Tämä teksti on editoitu vastaamaan nykyistä tietämystäni.)
Oppitunti. Sanakoe. Oppilas ei osaa yhtä sanaa. Hän alkaa itkeä. Toinen on jättänyt tehtävänsä osittain tekemättä. Hänkin alkaa itkeä. Kolmas on jättänyt vihkonsa kotiin. Myös hän alkaa itkeä. Itkuaalto pyyhkäisee luokkani yli ja suurin osa oppilaista katsoo minua ehkä hieman ihmetellen, kun jatkan oppituntia normaalisti. Tulee mieleen eka opevuosi Norssissa. Harjoittelimme ykkösten kanssa virkkaamista. Viisi itki, kun eivät osanneet. Pettymys ja itku. Normaali reaktio pienille nassikoille ja näköjään vähän isommillekin.
Tunteiden tunteminen on todella tärkeää. Niin turvallisen ympäristö rakentaminen, että oppilaat uskaltavat tuntea, on haaste kaikille opettajille. Missä kohtaa pitäisi osata hillitä itsensä? Milloin voi “antaa palaa” ja antaa itkun tulla? Milloin opettajan pitää lohduttaa? Mitä tehdä omalle syyllisyydentunteelle, joka nousee, kun oppilas itkee ja et voi ottaa syliin? Milloin on hyvä ottaa syliin ja milloin on hyvä antaa olla? Onko tämä lapsi se, joka käyttää itkua manipulointiin? Onko itku lapsen herkkyyttä? Tässä muutama kysymys, mitä mieleeni tuli tuon oppitunnin aikana ja kun mietin asiaa jälkeenpäin.
Tunnin jälkeen aloin miettimään, kuinka voin auttaa lasta, jonka maailma järkkyy. Toistan siis, että itku on ihan normaali reaktio. Monesti sitä seuraa kuitenkin häpeä ja nolostuminen. Toinen pointti, jota mietin oli, että miten vahvistaa lasta niin, että pettymyksen kokeminen ei osu niin syvälle. Oppilaissani kaksikielisessä opetuksessa on paljon perfektionismin piirteillä varustettuja lapsia.
Oli aika kaivaa esiin tietoisuuden kehä ja miettiä luokan kanssa työkalupakkia pettymyksen kokemuksen käsittelyyn ja resilienssin eli psyykkisen palautumiskyvyn lisäämiseen.
Mindfulnessin perusajatuksista yksi on, että pyritään ystävystymään vaikeiden tunteiden ja vaikeiden ajatusten kanssa. Tarkoituksena ei ole siis paeta tunnetta, vaan normalisoida se ja osoittaa vaihtoehtoja, joista oppilas voi ehkä valita joskus myöhemmin. Puhumme luokassani myös koko ajan paljon siitä, että kaikki tunteet ovat ok, kaikki ajatukset ok. Tunteita ja ajatuksia ei ole tarkoitus pysäyttää. Tärkeätä on suhteemme niihin ja kuinka reagoimme niihin.
1. Tilanteen määrittely
Aluksi kävimme läpi tilanteita, missä lapset ovat kokeneet pettymyksiä. Lista on liikuttava: uuteen paikkaan muuttaminen tutusta talosta, koulutarvikkeiden hukkaaminen, pallo ei mene maaliin, et voita (vaikka hetken näytti päinvastaiselta), et ole paras (vaikka yrität parhaasi), olet työskennellyt turhaan (työn tulos häviää jotenkin, pullat palavat uuniin,…), vanhemmat eivät anna tehdä kivoja asioita, unohdat kotiläksysi, teet tehtävän väärin, koska et kuunnellut ohjeita, opiskelit väärät asiat, et opiskellut kokeeseen, koearvosanasi on huonompi, kuin luulit, ope korjaa kokeen väärin jne. Lista olisi kasvanut, mutta siirryimme jo seuraavaan vaiheeseen.
2. Mitä minussa tapahtuu
Poimin tilanteeksi sen, että arvosana on huonompi, kuin mitä oppilas odotti. Kerron Matthew-nimisestä pojasta, joka oli opiskellut matikan kokeeseen todella paljon. Tehtäviin vastaaminen tuntui helpolta ja hän oli varma, että nyt tuli täydet pisteet. Kun hän sai koepaperin, niin siinä luki, että hän jäi viisi pistettä vajaaksi. Hän oli todella pettynyt.
Seuraavaksi aloimme käydä läpi tietoisuuden kehän kysymyksiä. Menetelmän kuvaus löytyy täältä: https://onnellisuuspaja.fi/ruma-ankanpoikanen/
Kehon tuntemukset: sydän hakkaa nopeammin, keho “jähmettyy”, keho tuntuu kutistuvan, veri alkaa virrata nopeammin.
Tunteet: surullinen, vihainen (itselleen), pelokas, stressaantunut, järkyttynyt.
Ajatukset: “Olen huonoin kaikista.”,”Miksi edes opiskelin?”, “Mitä vanhemmat sanovat?”, “Kaikki nauravat minulle.”
Toiminta/reaktio: itkeminen, lyöminen, potkiminen, pakoon lähtö.
Näihinkin kaikkiin kohtiin olisi tullut enemmän asioita, mutta koko homman ei ollut kuin puoli tuntia aikaa. Se oli liian vähän ja meinasi tulla kiire. Eli kannattaa valita ainakin yksi oppitunti, niin saa edetä rauhassa.
3. Työkalut: vahvuudet käyttöön
Samalla tavalla kuin aiemminkin, oppilaat kävivät hakemassa taululta vahvuuksia, joiden he uskoivat auttavan Matthew’ta tilanteessa. Pyysin kuulla kunkin porukan perustelut. Lisäksi he keksivät taas “voimalauseet” tälle pojalle. Tässä asiat, jotka he halusivat sanoa:
Sosiaalinen älykkyys: Älä valehtele. (Et saa ystäviä sillä tavalla.)
Rohkeus: Kerro jollekin arvosanasta. Se helpottaa.
Toivo: Ei haittaa, jos yksi koe menee huonosti.
Itsesäätely: Hillitse itsesi.
Luovuus: Mieti, mitä kannattaa tehdä.
Nyt olen siis kokeillut tätä mallia kaksi kertaa. Täytyy sanoa, että oppilaani ovat todella hyviä kuvaamaan tilanteita ja ajatuksiaan. En uskonut, että nelosluokkalaiset olisivat näin “kypsiä”. Toki nyt jälkeenpäin, kun tätä tekstiä editoin, niin tajuan, että oppilaillani oli, kiitos vuosien tunne- ja tietoisuustaitotreenien, ilmiömäinen kyky sanoittaa kokemustaan. Kaiken kaikkiaan uskon, että oppilaani saivat tästä harjoituksesta taas hyviä työkaluja arjessa selviämiseen.
