Kiitollisuuden harjoittamisella on kauaskantoisia vaikutuksia. Suhteellisen lyhyelläkin interventioilla aivoissa alkaa tapahtua muutoksia. Käytännössä tämä näkyy niin kuin Mika sanoi, eli että alamme huomaamaan enemmän ja enemmän kiitollisuuden aiheita. Se, mihin keskitymme, kasvaa. Kiitollisuus on kuin taskulamppu, jonka laitamme päälle pimeässä huoneessa. Kiitollisuuden valokeila laajenee ja laajenee sen käyttämisen myötä.
Kiitollisuuden vaikutusta voi vahvistaa jakamalla kiitollisuutta eteenpäin: kiittämällä ja kertomalla omista kiitollisuuden aiheista muille. Onko sellaisia henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi positiivisesti? Oletko kiittänyt heitä? Itse laitoin joku aika sitten viestiä entiselle yläkoulun luokanvalvojalle, jonka lempeys ja jämäkkyys olivat teini-iässä todella tärkeitä sen kannalta, että sain opiskeltua.
Aivomme ovat rakentuneet niin, että huomaamme helposti haastavan, uhkat ja virheet. Negatiivinen uppoaa tajuntaamme silmänräpäyksessä, kun taas positiivinen vaatii tietoista upottamista. Ohitamme kehut ja hyvät jutut liian nopeasti. Neuropsykologi Rick Hanson puhuu hyvän upottamisesta. Hyvä vaatii upotakseen tietoisen pysähtymisen. Viisi sekuntia. Kun teemme tämän kuusi kertaa päivässä, on sillä hyvinvointivaikutuksia.
Elämän haastavuutta ei tarvitse unohtaa, mutta sen kanssa voi ystävystyä. Lisäksi voi kehittää vastavoimaksi esimerkiksi kiitollisuutta. Tutkimusten mukaan hyvä suhde mielen hyvinvoinnin kannalta positiiviselle ja negatiivisille ajatuksille on 3:1. Vasta sitten, kun suhde alkaa olla 12:1, on kyse toksisesta positiivisuudesta. Sen vaaraa ei ainakaan omassa elämässäni ole ollut.
Haastan siis sinut miettimään sitä, mitä kiitollisuuden aiheita elämässäsi on. Saatat yllättyä.
Alla vielä muutama linkki viittaamiini tutkimuksiin.