fbpx

Työrauhaa luokkahuoneeseen: 5,4,3,2,1

Kirjoitin viikko sitten aiheesta opettaja vastaan oppilaat -kilpailu työrauhan välineenä. Mainitsin silloin, että käytän viiteen laskemista yhtenä osana kilpailua.

Eli kun tullaan luokkaan tai kun luokassa on hälinää ja minun pitää syystä tai toisesta saada huomio itseeni, nostan käden ylös ja lasken viidestä alaspäin joko yhteen tai nollaan.

Oppilaille pitää olla selvää, mitä ykkösellä/nollalla tapahtuu. Siksi ohjeet olivat meillä seinällä niin kauan kuin taidot automatisoituivat. Jo se pelkästään, että oppilas ei tiedä, mitä häneltä odotetaan, aiheuttaa levottomuutta. On myös niitä, jotka eivät vaan yksinkertaisesti muista, mitä piti tehdä.

Ohjeet laskettaessa luokkaan tullessa:
1. Tyhjennä pulpetin päällinen.
2. Nouse ylös.
3. Ole hiljaa.
Tällä tavalla olemme päässeet aloittamaan oppitunnit ajoissa.

Ohjeet laskettaessa kesken tunnin:
1. Ole hiljaa.
2. Lopeta tekeminen.
3. Kuuntele (katso opettajaan päin).
Kun lasken kesken tunnin, niin suurin osa ei monesti kuule, mitä sanon. Meillä ne, jotka kuulevat, informoivat kyllä muita.

Olen käyttänyt myös variaatioita, joissa annan numeroiden väliin ohjeen. Esimerkiksi. 5, 4, go to your own place (mene omalle paikalle) tai (have your math notebook out (pidä matikan vihko esillä). Saattaa myös olla, että sanon väliin esimerkiksi, että “No need to run” eli että ei tarvitse juosta. Turvallisuus on tärkeintä.

Joskus taas huomaan, että oppilaani eivät kerkeä tekemään kaikkea ajassa viidestä ykköseen. Silloin lisään loppupäähän murtolukuja: 1/2, 1/4, 1/8 jne.

Taas kerran: simppeliä, mutta tehokasta.

Työrauhaa luokkahuoneeseen: ope vastaan oppilaat

Tänä vuonna olen saanut itselleni uuden luokan. Kyseessä on 26 oppilaan suhteellisen nopsajalkainen joukko. Kun kerroin kollegoilleni, minkä luokan otan tälle vuodelle, päällimmäisenä keskusteluun nousi luokan työrauhahaasteet. Asiat tulisivat siis muuttumaan. Olin tottunut edellisen porukkasi kanssa siihen, että luokassa oli aina työrauha ja homma pelasi – silloinkin, kun en ollut kyttäämässä. Nyt minun piti ottaa kaikki langat tiukasti käsiin. Jännitti, kuinka pärjään uuden roolin kanssa. En halunnut olla sellainen opettaja, joka nalkuttaa ja huutaa päivät pitkät pää punaisena.

Olin käynyt haastattelemassa tulevan luokkani keväällä. Yli puolet heistä koki, että luokan hälyisyys oli heille oppimisen esteenä. No, eikun hihoja käärimään ja kohti uusia haasteita.

Ensimmäinen askel kohti rauhaa oli vanha kunnon ope vastaan oppilaat -peli. Homma meni näin:

  • jokaisella tunnilla oli yksi piste jaossa
  • jos joku höpöttää kaverille laita merkintä taululle (vaikka viiva)
  • jos höpöttää vielä x määrän uudestaan, luokka menettää pisteen ja minä saan pisteen (sopikaa yhdessä, mikä määrä on tuo x)
  • oppilaille ensimmäinen taso 10p, toinen 15p ja kolmas 20p
  • jokaisen tason palkintona oli retki. Olin varannut retket, mutta sanoin, että ilman pisteitä ei tule retkiä. Oppilaat pääsivät lopulta Ateneumiin, Villa Elfvikin luontokouluun ja School Action Dayhin.

Nyt ope vastaan oppilaat liittyy englannin puhumiseen luokassa. Minulla on siis kaksikielinen luokka ja yritän kitkeä suomen puhumista pois. Ollaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minä johdan. Sovittiin, että jos minä voitan, oppilaat hoitavat päivän ajan opetuksen ja minä saan laiskotella. Tämä ehdotus tuli siis oppilailta ja on huumorimielessä keksitty. Kertaakaan en ole voittanut.

Aineenopettajana olen käyttänyt tätä niin, että kun lasken viiteen jos ei ole hiljaista, minä saan pisteen ja jos on hiljaista, oppilaat saa pisteen. Yhdellä tunnilla on siis useita pisteitä jaossa. Viisi minuuttia ennen loppua katsotaan, saavatko oppilaat valita esim. Go Noodlesta jonkun kivan aktiviteetin tai videon katsottavaksi vai päätänkö minä, mitä tehdään. Silloin yleensä opiskellaan loppuun asti.

Helppo, mutta toimiva keino työrauhan saamiseksi!

Niin ja kannattaa laittaa ohjeet selkeästi näkyviin, niin oppilaat muistavat, mitä heiltä odotetaan.