Tällä kertaa Jukka-Hukka -tunnin aiheena oli kirja Jukka-Hukka ja Iso Hukka – Menetyksestä ja surusta selviäminen. Tavoitteena oli puhua vaikeista asioista: kuolemasta ja muista menettämisen muodoista. Lisäksi tavoitteena oli normalisoida menettämisestä puhumista.
Aloitimme tunnin miettimällä, mitä kaikkea voi menettää. Alkuun oppilaat luettelivat esineitä: puhelin, palapeli, bussikortti, auto ja muuttaessa uuteen paikkaan voi muuttaa talon. Pikkuhiljaa pääsimme syvemmälle. Voi menettää halun, jos vaikka ei huvita tehdä jotain. Voi menettää lemmikin tai ihmisen, jos toinen kuolee.
Siirryimme sitten erittelemään tunteita. Tässä oli apuna Jukka Hukan tunnekortit. Voit tuntea yksinäisyyttä, jos perheessä on avioero ja ei näe enää toista vanhempaa niin usein. Joutuu kenties olemaan enemmän aikaa yksin. Tunnetaan surua ja joskus pelkoa. Tästä esimerkkinä oli, että jos saa jotain hienoa ja arvokasta, niin voi pelätä, että menettää sen. Voi tuntea huolta siitä, että voiko toinen hyvin. Tämä oli myös viittaus avioerotilanteeseen. Lisäksi koko menettämisen tilanne voi tuntua epäreilulta. Tässä kohtaa yksi oppilas toi esille, että rakkaus ei kuitenkaan lopu ikinä. Isi ja äiti eivät välttämättä enää rakasta toisiaan samalla tavalla, mutta he kuitenkin rakastavat lapsia.
Sitten tutkimme kehossa tuntuvia aistimuksia. Tässä kohtaa oppilaat laittavat sina silmät kiinni. On helpompi keskittyä. Menettämiseen liittyvät tunteet tuntuvat masussa kipuna. Ne ovat kuin sisällä olevaa pumpulia, joka kasvaa. Voi tuntua siltä, että joku työntää selästä.
No mitä sitten voi tehdä, jos menettää jotain?
Joku toi esille sen, että kun ihminen kuolee, hänestä tulee enkeli. Kerroin, että jotkut myös uskovat, että kun kuollaan, päästään taivaaseen. Sanoin, että kaikki eivät kuitenkaan usko niin. Jätin aiheen tällä kertaa tähän.
Puhuimme kuitenkin vielä siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun ihminen kuolee. Oppilaat tiesivät hautaamisesta. Osattiin kertoa, että kun elävä olento kuolee, niin veri ei enää virtaa ja sydän ei lyö. Myös hengittäminen loppuu.
Olen todella vaikuttunut siitä, kuinka luovasti oppilaat keksivät vastauksia. Todellakin sellaisia oivalluksia, joita en olisi itse osannut odottaa etukäteen. Opettajan onkin todella tärkeää luoda sellainen ilmapiiri, jossa ei ole oikeita vastauksia ja jossa kaikki uskaltavat sanoa oman kantansa.
Koin, että lopputuntiin oli hyvä saada hieman kevennystä. Kerroin oppilaille siitä, kuinka meidän on tärkeä muistaa ilolla kaikkea sitä, mitä meillä on elämässä. Tätä on kiitollisuus. Pyysin oppilaita kirjoittamaan ylös niin monta kiitollisuuden aihetta kuin he keksivät. Ohessa oppilaiden vastauksia.
