Viimeisen parin vuoden ajan olen tutkinut paljon muutokseen liittyviä uskomuksia. Olen huomannut, kuinka minulla on ollut niitä paljon. Koska nämä uskomukset ovat olleet tiedostamattomia, ne ovat olleet myös automaattisia.
Surullista on, että nämä uskomukset ovat sabotoineet toipumistani ja hyvinvointiani. En ole toki näistä esteistä vielä täysin vapautunut, mutta silti ajattelin jakaa tästä aiheesta, koska toivon oivallukseni hyödyttävän muita.
Haluan nostaa näistä uskomuksista esiin kolme minulle haastavinta.
Ensimmäinen uskomus on se, että muutos ei ole minulle mahdollista. Olen kysynyt itseltäni kerta toisensa jälkeen, miksi muut muuttuvat, mutta minä en. Vaikka kuinka stelin ja ponnistelin, mitään ei tapahdu. Muille muutos näyttää tulevan aivan kuin itsestään.
Vertaan helposti omaa sisintäni muiden ulkokuoreen. Tämän uskomuksen syvemmässä kerroksessa on piillyt lapsuuden traumaattisten kokemusten aikaansaama kokemus omasta arvottomuudesta. Toisin sanoen, en ole kokenut olevani hyvän arvoinen.
Terapian kautta olen saanut tutustua sisäiseen lapseeni. Näin tämä lapsen uskomus minussa on alkanut hellittämään otettaan.
Toinen uskomus, joka on itse asiassa hyvin yleinen riippuvuuksien kentässä on, että muutos tulee itseni ulkopuolelta. Odotin, että ”joku” pelastaa minut sydäntäsärkevästä ahdingostani. Odotin, että päihdehoidossa terapeutit, vertaistukiryhmissä kummit tai Jumala, ja parisuhteissa puolisoni tekisivät työn minun puolestani.
Olinhan itse uhri ja näin täysin voimaton koko elämään nähden. Kolikon kääntöpuoli oli, että sain jonkun, jota syyttää, kun muutosta ei tapahtunut. Vika oli ohjelmassa, eduskunnassa, säässä, rahatilanteessani, kaikkialla paitsi itsessäni. Muistan elävästi, kuinka yritin vierittää vastuun yli 22 vuotta sitten tapahtuneesta retkahduksestani sen aikaisen tukihenkilöni harteille.
Voimattomuuden uskomus kumpuaa myös lapsuuden traumoistani. Jäin useassa traumaattisessa tilanteessa yksin. Tänä päivänä tiedän, että vaikka en pysty vaikuttamaan isoon osaan maailman asioista, kuten toisiin ihmisiin, voin vaikuttaa aina siihen, kuinka suhtaudun niihin. Voin valita kuunnella tunteitani ja tarpeitani, ilmaista ne ja vetää rajat. Se jos mikä on oman elämän hallintaa.
Kolmas uskomus liittyi siihen, että muutos on isoja harppauksia, ilotulituksia ja mannerlaattojen järistyksiä. Näin voi toki olla joskus, mutta kyse on silloin enemmänkin poikkeuksesta sääntöön. Totuus on, että muutos on usein hienovaraista. Kestävä muutos vaatii arkista puurtamista ja toistoja. Isot muutokset tapahtuvat harvoin hetkessä.
Dalai Lama sanoo, että omaa edistymistä olisi hyvä mitata seitsemän vuoden välein. Nyt saat vuoden. Muistatko itsesi vuosi sitten? Millaista elämäsi oli? Millaista se on nyt? Mitä on tapahtunut?
Mulla viimeisen vuoden isoin juttu on ollut näkyväksi tuleminen omana itsenäni. Himmailin pitkään ammatillista osaamistani, kunnes viime syksynä tapasin kaksi todella merkityksellistä ihmistä: valmentajani. Usean kuukauden ajan he tuuppivat minua eteenpäin ja auttoivat minua kaivamaan sisältäni autenttisen ääneni.
Vähä vähältä aloin avautua ja vapautua. Mitä enemmän sitä tein, sitä enemmän universumi vastasi. Uusia mahdollisuuksia on auennut. Olen tavannut uusia inspiroivia ihmisiä ja olen saanut olla inspiroimassa muita.
Tämän vuoden kehityskaari on syynä siihen, että uskallan kirjoittaa tätä juttua nyt ja en pelkää, vaikka joku olisi minun kanssani eri mieltä ja pitäisi minua tämän tekstin pohjalta ääliönä. En pelkää, koska tiedän, että en ole ääliö ja että tuo reaktio kertoo enemmän tuosta henkilöstä kuin minusta.
Viimeinen vuosi on ollut huikean iso muutosmatka.
Mitä muutosta sinulle on tapahtunut viimeisimmän vuoden sisällä?
Jos sinun muutoksesi on tapahtunut pienemmässä mittakaavassa, kerro se silti. Jokainen muutos on arvokas <3