Viikkourakat II: Vahvuudet viikkotehtävinä

  

Kerroin viime viikolla luokkani viikkourakkamallista. Tällä viikolla avaan viikkotehtävämallia, joka on osa urakkaa.

Joka urakkalapun lopussa on viikkotehtävä. Tehtävä on joko kirjallisessa muodossa tai QR-koodina. Koska innostuin Lotta Uusitalo-Malmivaaran ja Kaisa Vuorisen Huomaa Hyvä -kirjasta ja sitä kautta luonteenvahvuuksista, päätin ottaa vahvuudet viikkotehtäviksi. Tässä käytin apuna Huomaa Hyvä-kortteja.

Kävimme vahvuudet ne läpi yksi kerrallaan niin, että joka viikolle oli oma vahvuutensa. Kopioin luokan taululle luokan omaan käyttöön kortista A4-kokoisen kuvan sekä etu-että takaosasta.

Maanantaina tutustuimme ensin vahvuuden määritelmään, joka löytyy edellä mainitusta kirjasta. Sitten luin kunkin kortin takaa esimerkit siitä, miten vahvuus näkyy toiminnassa. Oppilaiden tuli valita joko yksi näistä käytännön esimerkeistä tai keksiä oma tapa vahvuuden toteuttamiseen. Tästä tuli viikkotehtävä.

Kävimme perjantaina läpi, mitä kukin oli tehnyt. Myötätunnon kohdalla esimerkiksi oli kerrottu Jaakolle että Niilo on kiva tyyppi. Oli lohdutettu äitiä menemällä sohvalle hänen kainaloonsa, kun äiti katsoi telkkaria työpäivästä väsyneenä. Esimerkit olivat hyvin liikuttavia. Kun ne käytiin läpi ääneen, kaikki pääsivät ensinnäkin jakamaan hyvän ja toiseksi he kuulivat eri tapoja, kuinka ko. vahvuus voi näyttäytyä.

Vahvuuksien käymiseen kannattaa valita hyvin aikaa. Nyt jos aloittaa, niin pääsee varmaan hyvin korttipakan loppuun lukuvuoden loppuun mennessä ja kerkeää ottaa muitakin vahvuustehtäviä. Parasta on, että vahvuudet alkavat elää luokassa muun toiminnan lomassa.