Tervetuloa Onnellisuuspajaan!

Tavoitteenani on tehdä maailmasta parempi paikka yksi hengitys ja yksi askel kerrallaan. Siitä sivuston nimi. Onnellisuus ei ole pelkkää pilvilinnoissa liitelyä ja ilotulitusta, vaan hiljaista tyytyväisyyttä elämään silloinkin, kun asiat eivät mene niin kuin haluamme.

Olen Susanna Ahvalo ja asun Helsingissä. Olen opettajataustainen riippuvuusasiantuntija, aikuisten, lasten ja nuorten mindfulness-ohjaaja ja Positiivisen psykologian valmentaja. Olen kiinnostunut siitä, kuinka tuoda mindfulness-menetelmiä ja muita positiivisen psykologian interventioita riippuvuuksien hoitoon.

CV:ni löytyy tämän sivun lopusta. 

Kuva: Vanessa Riki


Haitallisia käyttäytymismalleja

Omaa lapsuuttani ja koulutaipaleen alkua väritti huono itsetunto ja kyvyttömyys keskittyä mihinkään. Hyppelehtivä mieleni pomppi asiasta toiseen ja opin vuosien saatossa paikkaamaan itsetuntoani ja välttelemään epämukavia tunteita ja ajatuksia kaikenlaisella puuhastelulla. Olin jossain vaiheessa myöhempää elämääni ylpeä kyvystäni tehdä seitsemää asiaa yhtä aikaa ja että minulla riittää energiaa kuin pienessä kylässä. Toki olen temperamentiltani aktiivinen, mutta kärsin paljon siitä, etten osannut ja uskaltanut pysähtyä. Lisäksi sain kipeästi tarvitsemaani huomiota, ihailua ja hyväksyntää, koska jaksoin olla mukana jutuissa ja hoitaa välillä muidenkin hommat. Pelkäsin tulevani hylätyksi, mutta samalla hylkäsin itseni.

Pakenin elämäni epätyydyttävyyttä, haastavia tunteita ja ajatuksia suorittamisen lisäksi päihteisiin ja ihmissuhteisiin. Päihteet myös rauhoittivat yliaktiivista mieltäni. Raitistuin vuonna 2003, mutta jatkoin suorituskeskeistä elämääni. Tajuamattani jatkoin onnellisuuden etsimistä itseni ulkopuolelta ja asioista, jotka toivat vain hetkellistä helpotusta. Tämä loi hyvän kasvualustan muille addiktioille. Kuljin elämääni ikään kuin automaattiohjauksella, selviytyen, sen sijaan, että olisin ollut läsnä ja elänyt elämääni. 

Kun keho alkaa panna vastaan

Tämä elämäntyyli ei  tuonut onnellisuutta ja tajusin sen vuonna 2010 sairastuessani syöpään. Minut leikannut lääkäri kuunteli elämäntarinaani ja ehdotti, että kokeilisin meditaatiota. Olin kuullut kyllä meditaatiosta, mutta en ajatellut sen sopivan minulle, koska olen niin levoton. Minun olisi pitänyt olla valmis heti alkuun. Sittemmin olen tajunnut, ettei valmiiksi tulla ikinä. 

Pitkän sairausloman aikana uskalsin hellittää. Asiat loksahtelivat paikoilleen omalla painollaan ja kokeilin meditaatiota. Minulle kerrottiin mielen vaeltavasta luonteesta ja siitä, että itse asiassa on kysymys siitä, että huomaamme, kuinka mieli vaeltaa. Juuri sillä huomaamisen hetkellä olemme läsnä. Meditaation tarkoituksena ei ole lopettaa ajattelua, vaan huomata mielen vaeltavan. Aloin huomata mindfulnessin positiivisia vaikutuksia itsessäni ja siitä innostuneena aloin tuoda menetelmiä myös oppilailleni. 

Vajaa vuosi töihin palattuani sairastuin uudestaan, tällä kertaa burnoutiin. Olin hypännyt automaattisesti takaisin suorittamisen maailmaan töihin palattuani. Tästä romahduksesta alkoi pitkä ja palkitseva elämäntavan muutos.

Kuva: Nadi Hammuda

Mindfulnessin avulla kohti uutta

Aloin harjoittaa mindfulnessia päivittäin. Tietoisuus itsestä: omasta kehosta, kehon tuntemuksista, tunteista ja ajatuksista, on hyvinvoinnin perusta. Siihen kuuluvat olennaisesti myös itsemyötätunto ja omien kipukohtien kanssa ystävystyminen.

Tämän lisäksi olen keskittynyt suuntaamaan ajatuksia tietoisesti positiivisempaan suuntaan. Pienin askelin, hitaasti, olen oppinut rakastamaan itseäni ja pystyn nauttimaan niistä onnellisuuden pienistä hetkistä, joita arki on täynnä. Kun epämukavia asioita nousee, pystyn kohtaamaan ne rennommalla keholla ja mielellä, jolloin tasapaino palautuu nopeammin kuin aiemmin.

Kuten sanoin aiemmin, valmiiksi ei tulla. Minulle on tärkeää ylläpitää arjen tietoisuutta. Jos en ole tietoinen, erilaiset addiktiiviset käyttäytymismallit vetävät minua puoleensa. Ongelma on, että nuo käyttäytymismallit ovat juuri niitä asioita, jotka saavat minut voimaan huonosti. 

Haluan jakaa sitä kaikkea hyvää, mitä olen saanut. Olen tuonut mindfulnessia kouluun vuosien ajan kouluttaen sekä oppilaita että opettajia. Koen, että elämäntyönäni on  viedä tietoisuutta mindfulnessista kaikille addiktioiden kanssa eläville ja kamppaileville. Näin olen alkanut ohjata mindfulness-ryhmiä myös addikteille. Ohjaaminen auttaa myös minua kasvamaan ja oivaltamaan uutta. Emme tule ikinä valmiiksi. 

Toivottavasti saat näiltä sivuilta inspiraatiota ja työkaluja joko itsellesi tai lapsille ja nuorille. Jos sinulla on lisäideoita tai haluat muuten vaan kommentoida tai kysyä jotain, ota yhteyttä yhteydenottolomakkeen kautta, meilillä susanna (at) onnellisuuspaja.fi tai Facebookissa.

Susanna Ahvalon CV

2007– Luokanopettaja (2008– kaksikielinen opetus englanniksi)
2013– Mindfulness-koulutukset opettajille
2015– .b opettaja (Mindfulness in Schools Project)
2016 Mindfulness Based Addiction Recovery (MBAR) -ohjaajakoulutus (kouluttaja Valerie “Vimalasara” Mason-John)
2016–2017 hundrED Suomi-hankkeessa
2017 Mindful Self-compassion -kurssi
2017– Paws b -opettaja (Mindfulness in Schools Project)
2017– Terve oppiva mieli -kouluttaja
2019 Mindfulness-ohjaaja (kouluttaja Seija Mauro)
2019 Traumatietoisen mindfulnessin koulutus (kouluttaja David Treleaven)
2019 alkaen Mindfulness ja addiktio -kurssien ohjaus
2020 Science of Well-being, Yale (kouluttaja Dr. Lauren Santos)
2020– Mindfulness ja työhyvinvointi -koulutukset (yhteistyössä EKOAY:n kanssa)
2020– Kuudesluokkalaisten Elä! Älä vedä! -päihdetietoisuuspilotti yhdessä Erkki Poikosen säätiön kanssa
2020–2021 Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen koulutus
2021–2022 Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen syventävä koulutus
2021–2022 Positive psychology coach, PPC® 
2023– Compassionate Inquiry Professional Level -koulutus
2023–Coach at Uoma Health

Olen sertifioitu kansainvälisen mindfulness-ohjaajayhdistyksen jäsen (International Mindfulness Teacher Association eli IMTA).

Artikkeleita Susannalta ja Susannasta:

Hidasta Elämää -sivusto: 
https://hidastaelamaa.fi/2023/12/toipumisen-tie-vie-epatoivosta-toivoon/
https://hidastaelamaa.fi/2023/03/riippuvuuden-taustalla-on-usein-kohtaamattomia-kipeita-tunteita/ 
https://hidastaelamaa.fi/2023/04/riippuvuudesta-karsiva-ei-ole-tahdoton-tai-laiska-nama-syyt-loytyivat-riippuvuuteni-taustalta/
https://hidastaelamaa.fi/2023/10/riippuvuuden-taustalla-voi-olla-arvottomuuden-kokemus/

Myllyhoitoyhdistys:
https://myllyhoitoyhdistys.fi/2022/08/17/itsemyotatunto-on-tehokas-laake-pelkoon-hapeaan-ja-riippuvuuksiin/

Opettaja-lehti:
https://www.opettaja.fi/tyossa/susanna-ahvalo-tyoskenteli-kymmenen-vuotta-tyoyhteisossa-pitaen-sisallaan-salaisuutta/

Mindfulness hyvinvoinnin tukena -videohaastattelu:
https://www.youtube.com/watch?v=GTA7ALVT4RQ

Iltalehti:
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/d7c7b0b2-5d0a-472f-a1c3-afd6218b61f2
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/2b08007a-64c8-4366-affc-c04f7df6dbc6

Vaakakapina (tunnesyömisestä):
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/23/triggeriherkkyys-voitettavissa-jos-syot-tunteisiisi-lue-tama

Helsingin Sanomat:
https://www.hs.fi/paivanlehti/18092017/art-2000005372053.html

Mindfulness ja addiktio -kurssista osallistujan kokemus
http://hengittavaa.blogspot.com/2022/08/mindfulness-ja-addiktio-kurssilta.html

Muita linkkejä: 

HundrED-projektini sivut:
https://hundred.org/en/innovations/tunne-ja-tietoisuustaidot
https://hundred.org/en/innovations/teaching-emotional-skills-and-self-awareness-in-school

Shopping Cart
Scroll to Top