Tänään on äitienpäivä. Tämän vuoksi hieman pohdintaa rakkaudesta.
Maskuliinisuuden tehtävä perheessä on tuoda turvaa. Feminiinisyyden tehtävä on taas tuoda rakkautta. Monilla meistä näiden kahden hyvin perustavaa laatua olevan elementin olemassaolo ei toteutunut lapsuudenperheessä. Niin monelle meistä riippuvuuden alla on kokemus rakkaudettomuudesta ja turvattomuudesta.
Näin se on minunkin kohdallani. Vaikka ymmärrän äitini tehneen kaiken sen, mitä hänen kyvyillään oli mahdollista ja vaikka olen antanut hänelle anteeksi, ei se muuta sitä tosiasiaa, että rakkaudettomuuden haava on elänyt minussa erityisesti arvottomuuden kokemuksena.
Totuus on, että minun ei tarvitse elää ilman näitä elämän perusvoimia yhtään pidempään. Voin alkaa jo tänään luomaan itselleni rakkaudellisempaa maailmaa.
Minulle se on tarkoittanut sitä, että olen saanut rakentaa uutta yhteyttä äitiini. Olemme yhdessä saaneet punoa menneisyytemme verkkoa käsitettävämpään muotoon. Teemme toisiamme kohtaan rakkaudellisia tekoja.
Tämä ei kuitenkaan ole riittänyt. Joka päivä saan harjoitella ja vahvistaa itsemyötätunnon kautta ystävällisyyttä, lempeyttä ja rakkautta itseäni kohtaan. Usein tämä ei ole sen monimutkaisempaa kuin tunnistaa omat tunteeni ja tarpeeni ja kysyä itseltäni: ”Mitä tarvitsen juuri nyt?”.
Minun ei tarvitse enää etsiä rakkautta itseni ulkopuolelta. Rakkaus on minussa. Minun tehtäväni on luoda tilaa – ja turvaa – jotta voin avautua rakkaudelle.
Millaisia ajatuksia tämä herättää? Kuinka sinä luot rakkaudellisuutta omaan elämääsi?
