Ope on vähän väsynyt (ja työriippuvainen)

Minulla on taustallani työriippuvuus ja burn out. Tämä ei ole ihme, koska ADHD-piirteen impulsiivisuus ja jatkuva virikehakuisuus on ollut minulle tapa olla maailmassa. Sen syvät juuret ulottuvat aina lapsuuteen asti, jolloin opin pakenemaan haastavia tunteita puuhasteluun. Sain hyväksyntää sillä, kuinka osasin ottaa jo nuorena aikuisen vastuita sekä kuinka kypsä ja itsenäinen olin. Itsetuntoni ja arvoni ihmisenä on määrittynyt paljolti sitä kautta, miltä näytän muiden silmissä.

Kouluvuodet menivät lukioon asti varsin leppoisasti. Luin harvoin kokeisiin ja minulle riitti hyvin seiskan-kasin keskiarvo. Vaihto-oppilasvuosi Jenkeissä oli hyvä breikki, koska koulu siellä oli helppoa.

Lukioon lähdin ihan uudella draivilla. Minulla oli jonkinlainen ymmärrys siitä, että jos haluan maailmalle, koulutus on keino siihen. Kirjoitin lopulta laudaturin paperit ja valmistuin yli yhdeksän keskiarvolla. Kärsin jo tuolloin vakavasta alkoholiriippuvuudesta ja minut meinattiin erottaa useaan otteeseen poissaolojen takia. Minulla on onneksi hyvä muisti ja kyky omaksua paljon tietoa lyhyessä ajassa, kun olen tarpeeksi motivoitunut.

Koulutus oli minulle tietysti myös tapa näyttää muille, että minulla ei ole alkoholiongelmaa.

Pääsin yliopistoon. Siellä juomiseni manifestoitui mielenterveyden ongelmina ja haluni opiskella tyssäsi. Lähes 10 vuotta olin työpaikoissa, jossa alisuoritin. Muun muassa pyyhin sormenjälkiä vastavalmistuneen Kämp-gallerian lasipinnoilta lentoemännän puku päällä.

20 vuotta sitten raitistuin ja suorittaminen lähti loivaan, mutta vakaaseen nousuun. Kalenteri täyttyy kaiken maailman kissanristiäisistä. Opin täyttämään elämäni puuhastelulla. Alitajuisesti pelkäsin haastavia tunteita ja minullahan oli tuttu keino paeta niitä.

Jossain kohtaa pääsin jatkamaan opintojani ja valmistuin opettajaksi. Koen, että se oli minulle kohta, missä työriippuvuuteni puhkesi kukkaan. Suunnittelin täydellisiä oppitunteja illat ja viikonloput. Opettajan työ ja ADHD-piirre sopivat vinksahtaneella tavalla yhteen.

Sairastuin syöpään seitsemän vuoden raittiudella ja siinä kohtaa jouduin kalibroimaan elämääni ja arvojani uusiksi. Opin, että sairaudet elävät stressaantuneessa kehossa ja näin löysin meditaation ja mindfulnessin.

Sairauslomalla voimani olivat palanneet ja en ottanut harjoitteita säännölliseksi osaksi elämääni vielä tässä kohtaa. Tarvittiin vielä pari vuotta, kun olin siinä kunnossa, että itkin kopiohuoneessa kollegalleni sitä, etten jaksa. Minulla oli luokallinen nopsajalkoja, ja en osannut pyytää tarpeeksi jämäkästi apua luokan tilanteeseen.

Kuraattori oli itse asiassa se, joka minulle sanoi, että on kysymys vain työstä. Hän ehdotti, että menen työterveyteen juttelemaan psykologin kanssa. Niin tein. Olin sairauslomalla kolme päivää! Ajattelin olevani korvaamaton.

Tuosta rallista palautuminen on vienyt useamman vuoden. Asiaa auttoi, että seuraava luokkani oli sellainen, että sitä opettaessa pääsin kukoistamaan aidosti.

Hermostoni on ollut tuosta huolimatta koko tämän ajan ikään kuin jämähtänyt ylivireystilaan. Siinä tyhjät hetket pitää täyttää millä tahansa.  

Pikkuhiljaa asiat ovat kuitenkin muuttuneet kiitos mindfulness-harjoitteiden.

On tultu siihen kohtaan, jossa harkitsen vakavasti sitä, onko opettajan työ minulle hyväksi. Rakastan kollegoita ja oppilaita, mutta oma hyvinvointini on minulle tärkeintä. Koen, että opettajana minulle sysätään aivan liikaa vastuita aivan liian vähillä resursseilla. Tällä hetkellä mietin, yllä pitääkö koulumaailma kanssa työskentely työriippuvuuttani ja suorituskeskeisyyttäni.

Jää nähtäväksi, miten tie jatkuu. Yrittäjyys tuntuu tekevän minulle ja hermostolleni hyvää.

Elämä on liian kallisarvoinen hukattavaksi.

Jos kaipaat pysähtymistä: