Tiedätkö sen tunteen, kun keho väreilee levottomasti ja ajatuksesi syöttävät, että sinun on ihan pakko tehdä joku tietty asia? Tarttua kännykkään, pelata peliä, syödä sokeria, katsoa aikuisviihdettä, juoda alkoholia, ottaa yhteys ihmiseen, jota olet yrittänyt välttää? Saattaa olla, että olet jo tovin ollut hermostunut, kävellyt ympäri asuntoa ja yrittänyt pitää ajatuksesi kasassa. On vaikea pysyä paikoillaan. Hermot ovat kireällä. Ahdistaa ja ärsyttää.
Helpotus on nanosekunnin päässä. Levottomuus hellittää saman tien, kun olet tarttunut riippuvuuden kohteeseen tai johonkin muuhun sijaistoimintoon, josta sinulle on muodostunut haitallinen käyttäytymismalli. Epämukavat ajatukset, tunteet ja tuntemukset alkavat väistyä ja tilalle tulee kaiken läpäisevä mielihyvän tunne. Mielihyvän piikki alkaa laskea saman tien ja tarvitset kerta kerralta lisää mielihyväsi kohdetta päästäksesi samalle tasolle kuin aiemmin.
Yllä oleva esimerkki kertoo tapahtumat tiedostavan ihmisen silmin. Ikävä tosiasia on, että suurin osa näistä tilanteista menee ohi ilman, että niitä tiedostamme. Olemme tehneet lukuisia lupauksia pidättäytyäksemme riippuvuuksista tai haitallisesta käyttäytymismalleista ja joka kerta, kun tajuamme tarttuneemme niihin, yllätämme itsemme. Meidät valtaa häpeä, syytökset ja itsesääli, mitkä lisäävät tarvetta tarttua mielihyvän lähteeseen. Addiktion noidankehä on valmis
On psykologinen tosiasia, että mitä enemmän vastustamme mitään, sitä enemmän se hallitsee meitä. Tämä pätee myös pakkomielteisiin ajatuksiin ja toimintaan. Kaikki mitä työnnämme pois, alkaa kasvaa ja ohjata elämäämme. Jos emme ole treenanneet tiedostamista, tämä kaikki tapahtuu tiedostamatta. Tämä ei tarkoita sitä, että annamme periksi ajatuksillemme. Päinvastoin.
Valerie ”Vimalasara” Mason-John, Mindfulness ja addiktio -kurssin kehittäjä, sanoo: ”Riippuvuudesta irti pääsemisen edellytyksenä on, että opimme istumaan sen epämukavuuden kanssa, joka nousee, kun emme tartu riippuvuuden kohteeseen.” Toipumisen perustaito on se, että kun tiedostamme pakonomaisen tarpeen, istumme alas ja toivotamme sen tervetulleeksi. Tässä prosessissa hengitys on hyvä liittolainen. Hengityksen avulla voimme oppia säätelemään hermostoamme ja pehmentämään niitä kehon kohtia, joissa pakottava haluaminen tuntuu lihasjännityksinä. Jos pystymme istumaan ja hengittelemään tuntemusten kanssa, pystymme myös elämään niiden kanssa.
Jos haastavan kokemuksen läpi istuminen tuntuu liian isolta urakalta, kokeile istua sen kanssa viisi sekuntia. Sitten voit tehdä, mitä haluat. Seuraavalla kerralla istu 10 sekuntia. Sitten 15 ja niin edespäin. Nämä kallisarvoiset sekunnit antavat sinulle lisää aikaa valita, mitä haluat tehdä. Viktor Frankl, joka selvisi holokaustista ja on logoterapian kehittäjä, sanoi: ”Ärsykkeen ja toiminnan välillä on olemassa tila. Tuossa tilassa on vapautemme.” Tämä oivallus on siis ihmiseltä, joka on käynyt läpi äärimmäiset olosuhteet.
Jokainen kerta, kun treenaat haastavan kohtaamista, helpottuu addiktion noidankehän pysäyttäminen. Muutos ei ole helppoa tai nopeaa. Mutta se on mahdollista. Kokemukseni on, että kun jatkat treenaamista vastoinkäymisistä huolimatta, tulee päivä, jolloin voit pysäyttää noidankehän heti alkuunsa.
*****
Jos olet kiinnostunut treenaamaan tiedostamista, haastavan kohtaamista ja viisaampien valintojen tekemistä, tervetuloa Mindfulness ja addiktio -kurssille. Seuraava kurssi alkaa 1.11. ja kestää 20.12. asti. Kurssi järjestetään zoomissa. Siihen liittyy myös puolenpäivän retriitti. Kurssin ohjaus on traumatietoista.
Lisätietoja kurssista löydät täältä: https://onnellisuuspaja.fi/tuote/mindfulness-ja-addiktio/
HUOM! Joskus riippuvuus on niin vahva, että irrottautuminen pitää tehdä ammatillisen avun piirissä esimerkiksi katkaisuhoidossa. Tämä vaatii kykyä pyytää ja ottaa vastaan apua.