Viisaita vastauksia kauniista korteista

Sain käsiini Marika Borgin Viisas Vastaus -kortit ihan vastikään vuoden mittaisella Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen kurssilla. Olin ihastellut kortteja netistä ja huomioni oli kiinnittynyt niiden valloittaviin kuviin ja jämäkkään pakkaukseen. Valokuvaajana osaan todella arvostaa tasokkaita kuvia.

Marika on viisas kuin maa. Hän on jakanut osaamistaan jo 40 vuoden ajan kouluttamalla, valmentamalla sekä kirjailijana. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan halunnut kirjoittaa kirjaa, vaan tehdä korttipakan. Näissä korteissa tiivistyy hänen viisautensa. Jokaisessa kortissa on siis kuvapuolella jokin Marikan viisaus ja kääntöpuolella on tämän viisauden tulkinta. Toki jokainen voi tulkita kortteja juuri niin kuin haluaa.

Kuvien eteen on tehty töitä. Ne täydentävät erinomaisesti kortin viestiä. Jo pelkästään niitä katsomalla voi herkistää aistinsa korttien sanomalle. Kortit tuntuvat kädessä laadukkailta. Siksi niitä tekee mieli hiplutella ja silitellä. Ne ovat kooltaan postikortin kokoisia, joten ei mitään pikkurimpuloita. Tämän vuoksi meillä on kotona jatkuvasti sen hetken nostettu kortti sisustuselementtinä. Kortteja on 49 kappaletta, eli viisautta – ja sisustuselementtejä – riittää. 

Tässä muutama ehdotus korttien käyttöön.

Kotona nostan kortin aina satunnaisesti, kun tuntuu siltä, että nyt olen hyvän neuvon tai inspiraation tarpeessa. Paketti on siis aina pöydällä, ettei se hautaudu kaappiin. Laitan kortin aina esille. Kortin voi nostaa myös ennen meditaatiota ja sitten reflektoida lausetta meditaation aikana. 

Töissä olen nostanut kortteja itselleni samaan tapaan. Lisäksi olen ilahduttanut kollegoita nostamalla heille kortteja.

Oppilaiden kanssa olen ajatellut tutkia kortteja. Niiden pohjalta kukin saa tehdä itselleen oman kortin canvan appia käyttäen ja printata sen ulpetin sisäkanteen. Pro-versio on muuten opettajille ilmainen.

Toinen ajatus on liittää nämä kortit Ruma ankanpoikanen -sadun käsittelyyn niin, että oppilaat valitsevat halutessaan voimalauseet näistä korteista. 

Kasvatuskeskustelussa voidaan etsiä korteista oppilaalle apua siihen, kuinka toimia jatkossa haastavassa tilanteessa. Oppilas voi itse valita itselle 1–3 viisautta ja kirjoittaa ne muistiin. 

Muutenkin nämä kortit voivat olla apuna, kun oppilaiden kanssa keskustellaan siitä, kuinka kääntää sisäinen puhe kriittisestä myötätuntoiseksi, viisaaksi puheeksi.  

Suosittelen näitä kortteja lämpimästi. Niistä on ollut minulle kovasti iloa ja uskon, että niin on sinullekin!

PS. Kortteja voi tilata täältä: https://www.marikaborg.fi/product/viisas-vastaus-kortit/

Shopping Cart
Scroll to Top